Kotoillaan!

Marttaliiton neulerekka kiersi helmikuussa Suomea opettaen ja muistuttaen mieleen, miten isoäidinneliö virkataan. Sattumalta osuin Narinkkatorin kulmille ja kiipesin rekan kyytiin. Intoa oli paljon, taitoa vähemmän. Kannustava ohjaajani kehui ”vapaata virkkaustani”, jossa hukkasin kerroksenvaihdon ja välillä jouduin purkamaankin. Tunnin ahertamisen jälkeen olin saanut neliöni virkattua. Minä sain aikaan, onnistuin, ihan itse! Ja jäin kerrasta koukkuun.

Kotoilu, marttailu ja leppoistaminen ovat houkuttelevia trendejä kiireisille ihmisille, jotka ovat harjoittaneet kädentaitoja viimeksi peruskoulun alaluokilla ja sen jälkeen keskittyneet haalimaan materiaa ympärilleen. Kotoiluun kuuluvat kotoisat askareet kuten ruuanlaitto, sisustaminen, puutarhanhoito, käsityöt ja kaikenlainen värkkäys ja tuunaus. Kodissa halutaan viihtyä ja siihen panostetaan. Tätähän jotkut ovat tehneet jo vuosikymmeniä, joten miksi se nyt yhtäkkiä on noussut trendiksi? Nyt omatekemät asiat ovat arvokkaita, eivät merkki nuukailusta.

Kotoilla voi myös yhteisöllisesti, ja moni sen tekeekin, sillä netissä on arviolta 100.000 kotoilu-blogia. Kotoilijoita on taatusti Suomi puolillaan, sillä kotoilustaan blogaavat harvoin yli viisikymppiset. Blogeissa on toinen toistaan ihanampia oivalluksia ja ideoita, joista lukijat saavat inspiraatiota. Kirjallisuutta aiheesta on valtavasti, ja myös lehdet ja netti pursuavat ideoita. Subin Ratula jatkaa toisella tuotantokaudella maaliskuun lopussa, ja syksyllä on luvassa makeaa mahan täydeltä, kun MTV MEDIAn monimediallinen sisältökokonaisuus KOTO starttaa.

Sinun roskasi voi olla minun aarteeni. Kyky nähdä vanhassa uutta ja oivaltaa toinen käyttötarkoitus tavaralle – kotoilijan luomistyössä vain mielikuvitus on rajana. Suurin riemu syntyy silloin, kun bongaa blogista tai lehdestä idean, jonka on itse jo toteuttanut. Itse tekeminen ja näkyvän lopputuloksen tuottaminen vapaa-aikana on tärkeää niille, jotka työaikana tuottavat vain nipun (nykyisin toivottavasti yhä useammin molemmin puolin tulostettua) paperia.

,

  1. #1 by Pirita on 22 maaliskuun, 2011 - 1:13 pm

    Villasukat ❤ Leipominen ❤ Vaatteiden ompelu ❤ Ruuanlaitto ❤ Musajutut ❤ Päikkärit
    Tämän "trendin" takana mä seison täydestä sydämestä 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: