Katsomon kestosuosikki Emmerdale jatkaa nousuaan

Emmerdale KatsomossaJos sinulta kysyttäisiin ”Mikä on Katsomon kolmanneksi suosituin sisältö?”, tulisiko Emmerdale ensimmäisenä mieleen? Brittiläinen draamasarja keräsi viime vuonna huikeat 4,2 miljoonaa käynnistystä. Sarjan katselu Katsomossa on ollut alkuvuodesta vahvalla kasvu-uralla. Tammikuussa käynnistyksiä kertyi yli 800 000.

Äkkiseltään voisi kuvitella, että Suomessa vuodesta 1997 pyörinyt Emmerdale on ”vain eläkeläisille”. Televisiossa sarja profiloituukin vahvasti yli 45-vuotiaisiin. Sarja on kuitenkin Katsomosta löytänyt aivan uuden kohderyhmän ja profiloituu vahvasti 25-44-vuotiaisiin ja vahvemmin naisiin kuin TV:n puolella. Katsomo tuo selkeästi lisää peittoa TV-kampanjaan.

Nuoremmille kohderyhmille Katsomo ja muut netti-tv-palvelut ovat keskimääräistä useammin primääri väline TV-sisällön katsomiseen. Ohjelmaa Katsomosta katsovista neljännes (26 %) katsoo ohjelmaa ainoastaan Katsomosta, 73 % myös TV:stä. Emmerdalea Katsomon kautta katsovista joka viidennellä (21 %) ei ole TV:tä taloudessa. Emmerdalen kaltaisissa päivittäissaippuoissa Katsomo toimii pitkälti catch-up-palveluna, kun sarjaa ei ole ehtinyt katsoa TV:stä tai tallennus on unohtunut.

Allekirjoittanut on palannut äitiyslomalta, jonka aikana jäi Emmerdale-koukkuun 🙂

Elomaa_Vilma_blogiin

Vilma Elomaa

Tuotepäällikkö, Digitaaliset ratkaisut

(Lähteet: ComScore Dax; Interquest Oy, SPOT-profiilitutkimus; TV-mittaritutkimus, AdEdge 1.1-2.4.2012)

Advertisements

, ,

  1. Jätä kommentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: