Arkisto kohteelle lokakuu 2013

Kun sohvasta tulikin puistonpenkki

Jere Teutari on mainostoimisto Familyn toimitusjohtaja.Median valta on siirtynyt ihmisille. Kuka tahansa voi perustaa median ja kiinnostava sisältö houkuttelee. Jakelu tai markkinointi ei ole markkinoille tulemisen este. Alea iacta est.

MTV on haastettu. Kaikkiin haasteisiin ei voida enää tulevaisuudessa vastata, mutta yksi asia on varma: muutokseen vastataan muuttumalla. Siitä lähtökohdasta tulin mukaan MTV:n strategiatyöhön vajaa vuosi sitten.

Ollessani mukana MTV:n muutostyössä, muutama asia on kiinnittänyt huomioni. Toimilupa tai yksi yksittäinen kanava ei ole itseisarvo, sisältö on. Ihminen, hänen elämänsä ja tapansa on nyt kaikkien tekijöiden mielissä asetettu ykköseksi. Kunnianhimo omaa työtä ja onnistumista kohtaan on kaikista haasteista huolimatta erittäin korkealla. Viimeisenä ja kenties tärkeimpänä: MTV:n historiaa ja kulttuuria kunnioitetaan ja sitä halutaan vaalia.

Elämyksiä varten. Paljon luvattu ja rima on asetettu korkealle. Miksi juuri MTV voi sanoa näin?

Itse muistan ensikokemukseni: J.R:ää oli ammuttu ja Dallas vei pienen pojan mennessään. Sen jälkeen ohjelmat kuten Toivotaan, Toivotaan, Dingo-hysteriaa ruokkinut Pekka Karhuvaaran Yökyöpeli ja nuoren miehen henkistä kapinaa tukenut Hyvät, Pahat ja Rumat vahvistivat suhdettani Pöllöön.

Suhde luodaan sisällöillä. Sisällöt ovat ennen kaikkea elämyksiä. Ne eivät ole pelkkiä kokemuksia vaan parhaimmillaan muuttavat ihmisen maailmankuvaa. Kuka voi väittää, että esimerkiksi vaalirahakohun uutisointi ei olisi vaikuttanut itse kunkin maailmankuvaan?

Mitä arvoa tällä on markkinoijalle? Koska sisältöjen jakelu ei enää ole ongelma, ihmisten on helpompi viettää aikaa itselleen merkityksellisimpien asioiden parissa. Markkinointitoimenpiteet voidaan tehdä missä kanavassa tahansa valikoidulle ihmisjoukolle ja tuotteet voidaan sijoitella osaksi sisältöjä tai parhaimmillaan tuote voi olla sisältö. Erityisesti koen pienten yritysten hyötyvät tästä tilanteesta. Mikkelin keskustassa olevan kaupan emännällä on koko Suomi ja miksei koko maailma markkinanaan.

Tavat nauttia sisältöjä ja hakea vastapainoa arjen ahertamiseen ovat muuttuneet, kun ihmisten käytettävissä olevien näyttöjen määrä on moninkertaistunut. Sisältö edelleen erottelee hyvät mediat huonoista. Siksi MTV:n etuoikeus on edelleen todeta, että vaikka sohva on saattanut vaihtua puistonpenkiksi, niin ei ole sellaista suomalaista, jota sen sisällöt eivät tavoittaisi.

Jere Teutari on mainostoimisto Familyn toimitusjohtaja. Hän on yksi monista uuden MTV:n strategiatyöhön ja sen toteutukseen osallistuneista kumppaneista.

, , , ,

Jätä kommentti

%d bloggers like this: