toniflyckt

Tämä käyttäjä ei ole jakanut elämänkerrallisia tietoja.

Puheiden aika on ohi

Vuosi vaihtui ja tammikuiseen tapaan lukuisat uudet ohjelmat starttasivat ruudussa. Myös Sub toi osansa uutuuksista katsojille. Top Chefin uudet kilpailijat, uusi puuseppä Uolevi Nurmi Suomen kaameimmassa kämpässä sekä täysin uudenlaisella idealla yllättäneet Duudsonit aloittivat Subin vuoden 2012.

Varmasti moni teistä on huomannut, miten alkuvuosi on lähtenyt liikkeelle. Viime vuoden ongelmista ei ole tietoakaan ja ainakin yksi asia on varmaa. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Uuden strategian siivittämänä kanavan katselu on palannut viime vuoden notkahduksen jälkeen omalle paikalleen ja olemme saaneet kasvatettua osuutta alkuvuonna 13 %. Tästä kiitos kuuluu koko sisältöpuolen jengille, jotka ovat jaksaneet miettiä oikeanlaista sisältöä oikeisiin paikkoihin ja kestäneet haastamistani ja ennen kaikkea kyseenalaistamistani tiettyjen vanhojen tapojen osalta.

Viime keväästä oppineena olemme panostaneet kotimaiseen sisältöön huomattavasti enemmän. Isoja sisältöjä riittää myös loppukevääseen. Voinkin ylpeänä todeta, ettei lähellekään kaikkea ole vielä nähty.

Copyright Sub

Loppukevään ydinprimen täyttää isot kotimaiset ohjelmat. Keväällä on tulossa isoja staroja kuten myös rohkeita naisia. Esimerkkinä voin kertoa Iholla-ohjelmasta (kuva), jossa kuusi eri elämäntilanteessa olevaa naista kertoo elämästään videokameran välityksellä. Tässä ei ole kyseessä tosi-tv vaan tämä on totta! Iholla-ohjelman vastapainoksi loppukeväästä Subilla nähdään mm. Viidakon tähtöset, Aku Hirviniemen ja Jaska Saariluoman tähdittämä Paparazzit ja suureen suosioon edellisillä kausillaan noussut Lainvalvojat.

Vaikka olenkin puhunut vain kotimaisista sisällöistä, niin ei ole syytä unohtaa Subin leffapaikkoja, joissa katsojat tulevat näkemään enemmän tv-ensi iltoja kuin miltään muulta kanavalta. Leffojen lisäksi Subilla nähdään uusimmat ja Amerikassa parhaiten menestyvät komediat kuten Kolme miestä ja tyttö, Tyhjätaskut, Valehtelevat viettelijät sekä tietenkin uusia jaksoja Simpsoneista, Miehen puolikkaista ja Rillit Huurussa-ohjelmasta.

 
Uskallankin väittää, että Sub tulee olemaan läpi kevään suoritevarmuudeltaan täysin uudella tasolla, ja mikä tärkeintä, myös yhteistyökumppanit voivat varmistaa oman onnistumisensa alkuvuonna olemalla mukana matkassa. Puheiden aika on nyt ohi ja olemme viimein siirtyneet tekoihin.

Hyvää kevättä,

Toni

Jätä kommentti

Product placement vs. branded content

Miten product placement eroaa branded content sisällöstä?

Product Placement on kaikille tuttu termi ja sillä tarkoitetaan mainostajan näkymistä sisällössä luontevasti. Product placementiä on tehty jo pitkään niin musiikkivideoissa kuin leffoissa/tv-sarjojen yhteydessä esim. dr.Dre by beats-kuulokkeet, joka näkyy Lady Gagan Pokerface videolla tai Omega-kellot James Bondin matkassa useamman kerran. Product placement on asiakkaalle uusi tapa näkyä halutun sisällön yhteydessä, sillä tällöin sovitaan vaan näkyvyydestä ohjelman sisällä esim. yhdessä jaksossa.

Product placement mahdollistaa molempien osapuolten hyötymisen toisistaan esimerkiksi Omega-kellot voivat sopia yhteistyön kattavan leffan mainontaa, jolloin elokuva taas saa kasvatettua näkyvyyttään ennen ensi iltaa ja Omega taas kertoo kohderyhmälleen, että myös maailman kuuluisin agentti luottaa heidän tuotteeseen.

Branded content -ohjelmat ovat loistava tapa mainostajille näkyä tulevaisuudessa luontevasti kohderyhmilleen. Miksi branded content on mallina niin loistava – no ensinnäkin oikein tehtynä ohjelmalla voidaan saada laajennettua omaa kohderyhmää ja kun kokonaisuus on mietitty alusta loppuun saakka mainostaja pystyy liikuttamaan kuluttajia esim. television, sosiaalisen median ja omien nettisivujen välillä luontevasti. Oikein rakennettuna kuluttajat kuluttavat asiakkaan tarjoamaa sisältöä luontevasti ja niin, että jossain välissä he ostavat asiakkaan tuotteen kaupasta.  Kaiken tämän tarkoitus on tietenkin lisätä bisnestä molemmissa päissä. Maailmalla esim. Warner on tehnyt yhteistyötä Subwayn kanssa mm. Subilla nähtävän Chuck sarjan suhteen. Kyseisessä yhteistyössä Subway on toiminut sarjan rahoittajana, mutta tulevaisuudessa tullaan näkemään ohjelmia, joissa rahoittajana on asiakas ja media puoliksi. Kysymys kuuluukin milloin nähdään ensimmäinen tuotantokausi  Salkkareita joiden kustannukset jakaantuvat esim. Fazerin ja MTV3:n kesken.

Mitä mainostajalta vaaditaan branded content-ohjelmaan lähtemisessä? ROHKEUTTA ja LUOTTAMUSTA siihen, että kanava, tuottaja sekä tuotantoyhtiö huomioi miten asiakas saa luontaisen näkyvyyden sisällöstä. Projekteihin pitää myös tällöin lähteä mukaan paljon aikaisemmin eli vaiheessa, jolloin ohjelman sisällön rakentamista vasta suunnitellaan. Jos ideointi jää loppumetreille yleensä tiedetään että onnistumisen prosentit käyvät hyvin pieniksi.

Mitkä seikat branded content –tekemisessä voi mennä vikaan? Ohjelma tehdään nopeasti ilman kunnollista suunnittelua tai ohjelman sisältö ei ole kohderyhmän mielestä kiinnostavaa, jolloin sijoitettu rahat menevät käytännössä hukkaan. Jos brandend content kuulostaa vaihtoehdoltaan liian rohkealta on hyvä malli tehdä product placement yhteistyötä, jolloin riskit ovat pienemmät.

Product placementistä on paljon onnistuneita esimerkkejä mm. leffapuolella Solar Filmsin tekemät yhteistyösopimukset Koffin, Radio Cityn kanssa tai Jaffan ja Napapiirin sankareiden tekemä yhteistyö. Televisiossa onnistuneita yhteistyömalleja on ollut Koffin parhaat paikat, R-kioskin mukana oleminen BB-talossa tai Karelia parketin yhteistyö Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa. Näille yhteistä on se, että asiakas on halunnut varmistaa näkyvyyden myös ostamalla ohjelman tunnistenäkyvyyden, mutta on meillä myös hyviä esimerkkejä onnistuneista Branded content yhteistyöstä esim. Mitä tänään syötäisiin tai Vihreä Kulta –ohjelmien osalta.

R-kioski BB-talossa

Malleja on monia ja ainoa mitä vaaditaan on rohkeutta lähteä tekemään uutta ja miettimään laajasti tekemisen mahdollisuuksia, sillä yhteistyötä on turha rajata vain sisältöyhteistyöhön ja miksei tapahtumissa, markkinoinnissa ja muissa yhteyksissä voida tehdä yhteistyötä!

,

Jätä kommentti

%d bloggaajaa tykkää tästä: