Avainsanat: jääkiekon MM-kisat

Kevään kiitokset

Juhannus lähestyy, syksyn myyntityö on täydessä vauhdissa, ja kesän onnistumisenkin eteen paiskitaan hommia. Kaiken kiireen vastapainoksi on tärkeää pysähtyä iloitsemaan ja juhlimaan kevään onnistumisia.

Asiakkaan menestyksekäs kampanja on meille aina se paras juhlanaihe mitä voi olla. Niistä saamme energiaa tehdä asiat hyvin aina uudelleen ja asiakasta kuunnellen.

Kevään aikana asiakkaamme ovat hyödyntäneet aikaisempaa useammin MTV MEDIAa monikanavaisesti ja menestyneet kampanjoinnissaan hienoin tuloksin. Kymmenet uudet asiakkaamme ovat kokeilleet hyvin kokemuksin paikallista näkyvyyttämme niin tv:n kuin netin puolella. Netin kohderyhmäkauppa on alkanut vetämään kaupallisesti ja tutkitusti se toimii hyvin. Kohdentaminen netissä kannattaa aina!  AVA on taas lunastanut paikkansa mediakentässä ja buukkausasteet ovat korkeita.

Kiitos näistä onnistumisista hyvät asiakkaamme!

Olemme myös tyytyväisiä niihin lukuisiin palautteisiin ja kehitysideoihin, joita olemme saaneet asiakkailtamme ja muilta kumppaneiltamme. Suuntamme on oikea, mutta meidän on oltava kaikessa tekemisessä äärimmäisen herkkänä ja reagoitava nopeasti tilanteisiin. Kumppanuus rakentuu jokaisessa kohtaamisessa uudelleen.

On paljon myös sisäisiä onnistumisia, jotka ovat aina kiitoksen ja tuuletuksen arvoisia. Onnistumisia, joista olemme ylpeitä ja jotka ovat tuoneet valoa haasteellisen alkuvuoden keskellä.

Kevään isoin yksittäinen myyntiponnistus olivat jääkiekon MM-kisat. Viimeiset kotikisat arviolta kymmeneen vuoteen vedettiin hienosti niin sisällöllisesti, tapahtumallisesti kuin myynnillisesti. Jääkiekon MM-kisojen BtoB-myynti kasvoi yli 20 % verrattuna viime vuoteen. Kiitos siitä myös koko myynnin tiimille, MM-joukkueelle ja tuotteistuksesta vastaavalle Pasi Jaatiselle.

Ja iso kiitos kymmenille asiakkaillemme, jotka tietävät että MM-jääkiekko toimii hyvin erilaisten ratkaisujen ympäristönä ja myynnin vauhdittajana.

Toivon, että sinäkin arvoisa lukija istuisit hetkeksi alas ja kirjaisit kaikki onnistumiset ja nauttisit niistä. Siitä saa yllättävän hyvin virtaa!

MikkoLaakso

Aurinkoista kesää toivottaen,

Mikko Laakso

Kirjoittaja on MTV3:n, Subin ja AVAn myyntijohtaja.

, , ,

1 kommentti

Kaikkien aikojen MM-kisat, osa 2

jäällä_pysty

Kevään 2012 MM-kisakokonaisuus MTV MEDIAssa oli superlatiiveilla marinoitu. Punch line oli ”Kaikki pelissä”. Se oli ja on edelleen osuva sanapari. Iso siirtymä YLE:ltä MTV MEDIAan oli suurennuslasein seurattu asia. Leijonien 2011 MM-kulta ja kotikisat nostattivat huomioarvon uusiin mittasuhteisiin. Homman hoitaminen kunnialla vaati järeitä toimenpiteitä ja uudenlaista ajattelua.

CANAL+:lle tuotettiin maailmanennätysmäärä MM-kiekkosisältöä. Lähetystunteja kertyi lähes 600. Kaikki pelit suorana, MM-uutispalvelu, dokumentteja, Tamin kevätmuotia ja tuntikaupalla tunnelmia, analyysejä ja taustoja.

Samaan aikaan free-tv:n puolella esitettiin 12 ottelua miljoonayleisölle, mtv3.fi seurasi tapahtumia aamusta yöhän, Radio Nova ja väliaikainen MM-kiekkoradio välittivät kisatunnelmia radiossa, ja Katsomo.fissä nähtiin myös tv:n jääkiekkosisällöt.

Katsojaluvut olivat jopa ennakoitua parempia ja myös laadullinen tutkimus tuotti kokonaisuudelle arvosanat kasista kymppiin.

Suomalaiset rakastavat kevään kiekkokarnevaalia.  Kohta se taas tulee – ja yhtä isosti kuin viime keväänä.

”Lite bättre”

Suunnittelu kevään 2013 kotikisoihin alkoi muutama viikko edellisten kisojen päättymisen jälkeen. Ratkaisu on hyvin samantyyppinen kuin keväällä 2012, mutta monella tapaa kokonaisuus on jopa helpommin hahmotettavissa.

Kaikki maksu-tv:n puolella olevat urheilusisällöt on nyt keskitetty yhteen pakettiin MTV3 Totalissa. MTV3 Totalin tarjonnan lupaukset ovat samat kuin vuosi sitten:

1) Kaikki pelit suorana

2) 24/7 MM-kisakanava

3) kaikki pelit HD:na

4) maan parhaat tekijät

MM-uutiset pitävät katsojat ajan tasalla iltapäivästä yömyöhään.  Leijonien mitaleihin päättyneistä MM-turnauksista tehdään kiekkokanavalle 11-osainen ohjelmasarja. Huippuhetket, koosteet ja kisaraportit täyttävät päivän aamusta lähtien.

Free-tv-ottelut on nyt keskitetty MTV3-kanavalle, mikä helpottaa otteluiden löytämistä ja ennen kaikkea niistä viestimistä. Tilapäistaajuuden sijaan Radio Nova välittää kaikki selostukset Suomen otteluista. Katsomo ja mtv3.fi tarjoavat saman palvelun kuin vuosi sitten.

Kisavalmistelut kiihtyvät

Tekijöistä iso osa jatkaa, vaikka muutoksiakin tulee. Tamille sovitellaan jo uutta kevätmuotia. Aravirta ja K. Jalonen pääsevät kohta taas ”piirtämään” analyysilaitteellamme. Asiantuntijaraatimme täydentyy kevään aikana.

Maailmanmestari Venäjä on tällä kertaa Suomen lohkossa ja naapureiden kunniaksi kehitellään uusia juttuja. Kisat huipentuvat tällä kertaa Tukholmaan – ja se aiheuttaa mm. teknistä pohdiskelua. Kisojen alkuun on kohta pari kuukautta aikaa ja paljon on vielä tekemistä. Hienot juhlat ovat kuitenkin taas edessä!

Markus Autero

vastaava tuottaja, MTV3 Urheilu

,

Jätä kommentti

Pyhä kolminaisuus: Ihminen, sisällöt ja vuorovaikutus

http://www.katsomo.fi/?progId=148527

MTV3 Puheenjohtajien kuntavaalitentti 24.10.2012

Jo aikojen alusta ihmisellä on ollut tarve ilmaista itseään ja jakaa havaintojaan ympäröivästä maailmasta. Sosiaalisen median eri palveluiden myötä kirjoitukset ja kuvat ovat siirtyneet luolan seiniltä datavirroiksi, jotka näyttäytyvät jokapäiväisessä elämässämme tykkäämisten ja hashtagien valossa. Myös television katselu on ollut sosiaalinen tapahtuma perheiden sekä ystävien kesken, ja havaintojen jakamisen tarve on tyydytetty perinteisin menetelmin. Viimeistään yhteisöpalveluiden rantautuessa Suomeen, sisältöihin liittyvä vuorovaikutus on siirtynyt yhä enemmän tietoverkkojen varaan.
Miksi emme hyödyntäisi tätä valtavaa mielipiteiden ja kommenttien kirjoa ja tarjoaisi vaikutuskanavan osallistua itse televisiolähetykseen, sen sisältöön ja keskusteluihin. Entistäkin sosiaalisempi katseluelämys ei ole utopiaa. Alkusoitto on jo kuultu.

Katsojien kommentteja suorassa lähetyksessä

MM2012 kisastudio

MTV MEDIA pilotoi uusia sosiaalisia palveluita keväällä 2012 jääkiekon MM-kisojen suorien lähetysten yhteydessä. Katsojien kommentteja kerättiin useista eri lähteistä ja relevantti sisältö sulautettiin yhdeksi yhteiseksi viestivirraksi, jota julkaistiin reaaliajassa suoran lähetyksen ruutugrafiikoissa. Mukana olivat tekstiviestit, Twitter, Facebook, Katsomo-palvelu sekä Hockey Night 2nd screen -applikaatio.

Big Brother Talk Show

Myönteisten tulosten myötä samoja toiminnallisuuksia lähdettiin hyödyntämään myös Subin Big Brother -realityssa, jota Nyt-liite tituleerasi myöhemmin arvonimellä ”Suomen sosiaalisen median tv-kuningas”.  Kiitos kruunusta kuuluu luonnollisesti katsojille, jotka ovat aktiivisesti osallistuneet sisältömme tekemiseen ja vaikuttaneet konkreettisesti Big Brother -talon päivittäisiin tapahtumiin.

Myös luvut puhuvat puolestaan: Yli 90 000 seuraajaa Facebookissa, lähes 12 000 Twitterissä, yli 550 Instagramissa. Yli 25 000 twiittiä #bbsuomi hashtagilla. Listaa voisi jatkaa.

Big Brother Extra

Mutta miten ohjelman seuraaminen ja samanaikaisesti tapahtuva vuorovaikutus on mitattavissa? Viimeisten tutkimustuloksien mukaan multisuorittajien joukko kasvaa. Heidät on sitoutettu sisältöömme sekä sen luomiseen ajan hengen mukaisesti. Kykenemme jo nyt mittaamaan sekä analysoimaan some-keskustelujen määrää eri alustoilla. Olemme luoneet ilmiön, joka elää omaa elämäänsä televisiossa ja tietoverkoissa rinta rinnan. Samaan aikaan Big Brother -talon asukas Tommi keskittyy tutkimaan kirjettä, joka on lähetetty kotipuolesta. Tommi on onnellisen tietämätön keskustelusta, joita talon tapahtumista käydään 24/7.

http://www.katsomo.fi/?progId=141333

Kuntavaalien lähtölaukaus – vaalitentti Keravan asemalla 13.9.2012

Urheilun ja viihteen lisäksi myös MTV MEDIAn uutis- ja ajankohtaisohjelmat on kastettu sosiaalisen median bittilähteessä. Syyskuun 13. päivänä kansa oli kerääntynyt seuraamaan Keravan rautatieaseman vaalitenttiä, jonka käänteitä heijastettiin kotikatsomoihin suoran televisiolähetyksen keinoin. Tekstiviesti-, Twitter- ja Facebook–lähteistä poimitut kommentit koottiin yhteiseen viestivirtaan, jota julkaistiin reaaliajassa suoraan ruutugrafiikoihin, tekstikanavalle sekä Keravan asemalle rakennetun studion screenille. Uutena ominaisuutena vaalilähetyksen some-kommenteissa olivat mukana myös käyttäjien profiilikuvat.

http://www.katsomo.fi/?progId=148527

MTV3 Puheenjohtajien kuntavaalitentti 24.10.2012

Suorien kuntavaalilähetysten sarjaa jatkettiin lokakuun 23. päivänä Suuren kuntavaalitentin muodossa. Puoluejohtajat eivät olleet ehtineet kerääntyä studioon yhteisen pöydän ääreen, kun katsojien twiitit ja kommentit jo virtasivat näyttöpäätteillä ja tableteilla. Tämä kaikki ehti tapahtua ennen suoran lähetyksen alkua. Kansalaiset kykenivät kommunikoimaan keskenään, ja heille tarjottiin mahdollisuus esittää kysymyksiä politiikan keulahahmoille. Myös joihinkin some-kysymyksiin saatiin poliitikoilta vastauksia. Kommenttien virtaa ohjattiin tällä kertaa ruutugrafiikoiden, studion jättimäisen kosketusnäytön sekä tekstikanavan lisäksi myös uutisten verkkosivulle. Myös vaali-iltana 28.10. esitetty suora tuloslähetys keräsi katsojia television lisäksi myös sosiaalisen median palveluiden äärelle. Alhaisesta äänestysprosentista huolimatta, vaalikeskustelu kävi kuumana Maikkarin netissä.

http://www.katsomo.fi/?progId=148527

MTV3 Puheenjohtajien kuntavaalitentti 24.10.2012

Avaamalla useita eri mahdollisuuksia vuorovaikutukseen, tavoitamme suuremmat massat. Kaikki suomalaiset eivät kuitenkaan ratsasta aallonharjalla. Eri viestilähteiden aktiivisuudesta kertovat luvut ovat osoittaneet, että perinteinen tekstiviesti on edelleen tärkein kommentointikanava kansan syville riveille. Näin on ainakin kuntavaalit-otsikon alla, jonka voisi olettaa koskettavan useimpia suomalaisia. Maakunnissa ihmiset ovat ehkä löytäneet Facebookin, mutta harvempi kasvukeskusten ulkopuolella tietää, mikä on Twitter – puhumattakaan siitä, miten sitä käytetään. Ennemmin tai myöhemmin tämä kaikki tulee muuttumaan. Samalla muuttuu myös television katselu. Sen sijaan että jakaisimme tuntojamme sisällöstä ainoastaan perheen ja läheisimpien kanssa, jaamme kokemuksiamme pian koko valtakunnan tai vaikka koko maailman kanssa. Ja maailma vastaa meille. Reaaliajassa.

Haluamme jatkossakin kasvattaa ilmiöitä ja herättää keskustelua sosiaalisen median tarjoamilla välineillä. Näitä työkaluja hyödyntämällä voimme luoda myös uusia kaupallistettavia konsepteja.
MTV MEDIA näyttää muulle maailmalle mallia. Myös sosiaalisen median tekemisessä.

Loppukevennyksenä todettakoon seuraava:
Big Brotherin useita toimittajia käsittävä nettitiimi kykene tuottamaan uskomattoman määrän twiittejä per päivä kaikkien muiden töidensä ohella. Saman nopeuden sisällöntuotannossa ja ylikin voi kuitenkin saavuttaa Tuomas Enbuske. Yksin. Mitä tapahtuu kun viereen liimataan toinen some-pataan pudonnut, Aki Linnanahde?
Katso Enbuske & Linnanahde Crew perjantaisin klo 21.00 Subilla ja seuraa keskusteluja twitterissä #ELCrew -häsällä.
Lisäys: Ohjelmaa on esitetty torstai-iltaisin MTV3-kanavalla 17.1.2013 alkaen.

Kirjoittaja on MTV MEDIAn tuottaja Internet- ja kuluttajaliiketoiminnan yksikössä. Martti Lindholm kirjoittaa social-TV -toimintojen integroimisesta osaksi prime time tuotantoja parin viime vuoden kokemuksiin pohjautuen.

TWITTER @theMartti || INSTAGRAM @theMartti || TUMBLR themartti.tumblr.com

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Enjoying a delicious cup of #coffee. Happy producer waiting for #MTV3 #kuntavaalit & #subtv #bbsuomi

, , , , ,

10 kommenttia

Elä keskellä MM-kisoja

MTV MEDIAssa tiedetään, että Jääkiekon MM-kisat ovat yhtiön historian suurin satsaus. Vuoden 2012 kotikisojen valmistelu on aloitettu kaksi vuotta sitten, ja tahti on kiihtynyt kisojen lähestyessä. Kiekon parissa työskentelee parhaillaan yli puolet mtvmedialaisista Pöllölaaksossa, myynnin aluetoimistoilla, Hartwall Areenalla ja Tukholman Globenissa. Yhteistyötä tehdään poikkeuksellisen näppärästi yli osastojen organisaatiorajojen.

MM-kisojen sloganimme ”Elä keskellä MM-kisoja.” on tullut todeksi Pöllölaaksossa. Henkilökunnan ruokailu siirrettiin Filmihallin kisaravintolaan henkilöstöravintolaan rakennetun VIP-vieraita kestitsevän hospitality loungen tieltä. Ruokailijat voivat seurata CANAL+ MM 24/7 -kanavaa isoilta screeneiltä, ja pizzauunit paahtava täysillä väliaikaisen Kisaravintolan suosituimpia annoksia. Kisaravintolassa on pelattu myös MTV MEDIAn Pöytälätkämestaruuskilpailujen alkusarjan ottelut. Yleisön pyynnöstä tänä vuonna on kaksi sarjaa, miehille ja naisille omansa. Mestarit selviävät finaaliottelussa, kun Kisalounge muuttuu illalla henkilökunnan kisastudioksi Kazakstan – Suomi -pelin ajaksi. Iltaisin järjestettävät kisastudiotilaisuudet ovat avoimia kaikille mtvmedialaisille, ja ne ovatkin keränneet mukavasti porukkaa eri puolilta taloa. Katsomon Kisapassin on saanut aktivoida jokainen työntekijä, joten vapaallakin pääsee seuraamaan MM-kisaohjelmaa vuorokauden ympäri. Hockey Night 2nd Screen -appsin tuuletuskisaan on kuulemma haastettu työkavereita kannustamaan Leijonia. Mestaruuspokaalin eli Pojan kanssa on päästy poseeraamaan ja pussaamaan.

MTV MEDIAn oma henkilökunta ja tontilla toimivat yhteistyökumppanit ovat suhtautuneet valtavan hienosti kisojen aiheuttamiin muutoksiin arjessa. Turnaus on tuonut käytäville kuhinaa ja pöhinää, VIP-vieraita, televisiosta tuttuja kommentaattoreita ja Suomen Leijonajoukkueen pelaajia – tällaista on elämä keskellä MM-kisoja.

Päivi Tähtinen
Vastaava tuottaja / Tapahtumamarkkinointi

 

,

1 kommentti

Jotain ihan uutta?

Maikkari julkaisi viime viikolla, juuri lätkän EHT-turnauksen Venäjä-Suomi -ottelun alla, Hockey Night 2nd Screen sovelluksen ladattavaksi iOS, Symbian ja Windows Phone -päätelaitteille. Sovelluksen tarkoitus on osallistaa MM-lätkän live-katselijat mm. tuulettamaan (=ravistamaan puhelinta), keskustelemaan ja vastaamaan päivittäin vaihtuviin kysymyksiin. Applikaatio on myös linkitetty tv-lähetyksiin. Päivän kysymysten tuloksia & yksittäisiä vastauksia voidaan nostaa täydentämään esimerkiksi erätaukojen studio-osuuksia jne. Päällisin puolin kuulostaa siis juuri sellaiselle väkkärälle joka on (jostain syystä) nyt kuumin puheenaihe mediamaailmassa ja aihe johon on hyvä siirtyä kun medialta kysytään perinteinen ”mutta onko teillä oikeasti mitään uutta tulossa…”. No, tässä niitä tulee. Ensimmäisiä tuloksia ja omia fiiliksiä (alla kuva ”2nd screen miehestä työssään”, eli tuulettamassa leijonille).

Heti alkuun on todettava adjektiivien helppo, harmiton ja vaivaton kuvaavan hyvin applikaatiota. EHT-turnauksen Suomen pelien aikana tuuletuksia (eli niitä puhelimen ravisteluita) tuli peräti n 750 000 kappaletta. Innokkaimmat tuulettajat ylsivät lähes 50 000 tuuletukseen ottelun aikana. Yhden ”tuuletuksen” kestäessä karkeasti 0,3 sekuntia, pääsemme peruskoulumatikalla tulokseen jonka mukaan tämän valtavan tuuletusmäärän kerääminen kestää yli neljä tuntia. Todellista leijona-faniutta! Ennen Suomi-Tsekki peliä luin myös appsin keskustelupalstaa. ”Valtteri” kertoi tehneensä teipistä käsituen, ettei ranne väsy liiasta tuulettelusta…

Pakko myöntää että innostuin myös itse tuulettelemaan. Henkilökohtaisen ennätyksen tein yli kahdella tuhannella tuuletuksella Suomi-Ruotsi -pelissä. Allekirjoittaneelle hauskimmaksi applikaation elementiksi muodostui omien FB-kavereiden kanssa kisailu. Haastoin tosissani mm. kollegani Jessen ja Stinden tuuletuskilpaan, mutta loppujen lopuksi jäin kolmanneksi… Seuraava koitos ”Maikkarin 2nd screen –herruudesta” käydään MM-kisojen avausottelun Kanada-Slovakia yhteydessä.  Pääsen itse katsomaan peliä paikan päälle ja tarkoitus olisi aloittaa tuulettaminen jo hyvissä ajoin ennen h-hetkeä.

Kannattaako applikaatio ladata, esimerkiksi jos itse lätkä ei edes kiinnostaisi? Mun mielestä kannattaa, sillä vain omien kokemusten kautta pääsee koko 2nd screen ilmiöön sisälle. Tuulettelu on myös yksinkertaisesti hauskaa. Lopuksi pitää todeta miten ainakin lätkän tyyppiseen nopeaan peliin yksinkertainen ja helppo appsi istuu erinomaisesti. Tosifanien on vaikea kuvitella innostuvan sovelluksesta jos sen käyttäminen häiritsisi itse pääasian, eli lätkän, seuraamista.

-pasi

, , , , , , ,

Jätä kommentti

Talviolympialaiset toukokuussa

Jääkiekon MM-kisat ovat kaikesta ammattipiirien ja kiekkotoimittajien nirsoiluista huolimatta suomalaisille tärkeä tapahtuma. Se on sitä pelaajille, valmentajille, yhteistyökumppaneille, medialle ja ennen kaikkea kansalle. Riippumatta ykkösketjun sentteristä, ylivoimakentällisestä tai maalivahtipeluuttamisesta MM-kiekko on suuri suomalainen yhteisöllinen kokemus, joka saa monimuotoisia ilmenemismuotoja kuten tv-ruuduista voi helposti todeta. Kahtena tulevana vuonna tätä samaa saadaan kokea omalla maaperällämme.

Kaikesta ilmeisestä ja jo todistetusta suuruudesta huolimatta tai ehkä juuri sen takia on jäänyt huomaamatta, että on hyvin todennäköistä, että jääkiekon MM-turnaus on absoluuttisesti kaikkein suurin urheilutapahtuma, joka Suomessa yleensäkään voidaan tai saadaan järjestää. Olympialaisia emme tänne saa, Formula 1 -rataan ei ole varaa, jalkapallossa on vaikeuksia pyörittää edes omaa liigaa eikä hiihtolajien arvokisoillakaan ylletä samaan. Yleisurheilun 4-5 -päiväinen tynkä-EM ei todellakaan ole kiekkokisojen kanssa samassa kastissa ja lajin MM-haaveet taisivat lopullisesti mennä tältä sukupolvelta 2005 sääkatastrofin ja paisuneiden kustannusten takia ohi.

Jääkiekon MM-kisat ovat kovin urheilutapahtuma tässä maassa.

Suomalaiseen mielenlaatuun kuuluu melankolian ja pessimismin lisäksi kolmas piristävä piirre eli vähättely. Siksi onkin luonnollista, ettei kiekko-maailmanmestaruuden todellinen arvo ja merkitys ole valjennut suomalaisille. Kisa kuin kisa ja vähän hulinaa päälle. Onhan näitä nähty.

Siksi onkin tärkeää, että kiekkoturnauksen todellinen arvo ymmärretään ajoissa. Ei ole mitään isompaa ja suomalaisille merkittävämpää. Ei nyt eikä tulevaisuudessa. Tästä mahdollisuudesta on otettava kaikki irti – oli toimiala tai kiinnostuksen kohde mikä tahansa. On turha odotella parempaa ja otollisempaa hetkeä. Se on nyt. Jääkiekon MM-kisat ensi toukokuussa ovat Suomen omat talviolympialaiset. Meidän on ymmärrettävä hyödyntää mahdollisuus kunnolla ja nauttia tunnelmasta ja työnteosta ennen kisoja, niiden aikana ja jälkeen.

Emme ole suurmaa, jossa huipputapahtuma seuraa toistaan. On Mestareiden Liigaa, Formulaa, Ryder Cupia, olympialaisia, futiksen arvokisoja, Super Bowlia, Wimbledonia ja ympäriajoja. Mutta meillä on jääkiekon MM-kisat ja ne ovat suomalaisille isompi juttu kuin mikään edellä mainituista edes omalla markkina-alueellaan. Mitä siitä, vaikka kaikki maailman parhaat pelaajat eivät olisikaan Helsingissä 2012. Tapahtuma on joka tapauksessa niin ainutlaatuinen ja mittava, ettei pseudolätkäjätkien ja itsensä asiantuntijoiksi kohottaneiden kyynikkojen kannata kieltää pelaajilta ja katsojilta sitä tunnelmaa ja nautintoa, jonka kotikisat voivat tarjota.

Myös suomalaisen liike-elämän on syytä ymmärtää kiekkokisan merkitys ilmiönä ja nykymaailmassa niin harvinaisena kansaa yhdistävänä tekijänä. On selvää, että kisoista tulee kaikkien aikojen parhaat, siksi olisi hölmöä missata ne.

Toista mahdollisuutta ei hevillä tule.

Blogivieraana MTV MEDIAn urheilupäällikkö Tatu Lehmuskallio.

, , ,

Jätä kommentti

%d bloggers like this: