Avainsanat: mediamarkkina

MTV MEDIA valmiina vuoteen 2013

Tänä vuonna olen todellakin pystynyt allekirjoittamaan toteaman ”Mikään ei ole niin pysyvää kuin muutos”.  Puhumme muutoksesta mediassa, markkinoinnissa kuin eri toimialoillakin. Mistä tämä muutos juontuu? Mielestäni kaiken muutoksen vetovoimana on kuluttaja. Kuluttaja kohtaa yhä suuremman määrän ärsykkeitä, muuttaa omaa kulutuspolkuaan – joissakin asioissa hitaammin, joissakin asioissa nopeammin.

Näin median vinkkelistä tämä kuluttajan muuttunut käytös näkyy siinä, että kuluttajalla on yhä enemmän uusia mahdollisuuksia kuluttaa median tai toisten kuluttajien tarjoamia sisältöjä – seurata liikkuvaa kuvaa, lukea uutisia tai etsiä toisten kuluttajien suosituksia ostopäätöksensä tueksi.  Kilpailussa kuluttajan ajasta on median pysyttävä mukana. Mikä pelin sitten ratkaisee?

Sisältö.  Hyvä sisältö. Kuluttaja hakeutuu mediassa hyvän sisällön äärelle. Hän haluaa seurata muiden kuluttajien kanssa yhdessä suuria puheenaiheita, jakaa näistä ajatuksiaan ja julkistaa mielipiteitään. Hän haluaa nauttia päivän uutistarjonnan luotettavasti ja juuri hänelle sopivasti paketoituna. Hän haluaa jännittää ja nauttia yhdessä muiden kanssa, kun ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua. Kuluttajan ajankäytöstä taistelevat tällä hetkellä yhä useammat tahot. Sisältö ratkaisee, kuka kuluttajan kanssa pääsee kosketuksiin.

Myös päättäjän ajankäytöstä taistellaan.  MTV MEDIA haluaa tarjota päättäjille, siis juuri Sinulle, aikaa. Aikaa miettiä liiketoimintasi tai asiakkaasi liiketoiminnan kehittämistä, aikaa miettiä oman kasvutavoitteesi tai myyntitavoitteesi saavuttamista. Miten?

Jatkossa yksi myyntiorganisaatio tarjoaa Sinulle kaikki MTV MEDIAn televisio- ja nettikanavat markkinointiviestintäsi alustoiksi. Tämä myyntiorganisaatio ei toimi yksin, vaan sen tukena on laaja asiantuntijakaarti sähköisen median ammattilaisia, jotka ovat valmiita tekemään kaikkensa, jotta pystymme tarjoamaan juuri sen oikean ratkaisun.  Haluamme kuunnella haasteitasi ja sitä kautta rakentaa Sinulle Suomen parhaan sillan kuluttajan tavoittamiseen ja viestisi välittämiseen. Näin Sinulle jää aikaa miettiä uuden kehittämistä ja luomista. Meidän ohjenuoramme on nyt ja jatkossa lupaus tehdä kaikkemme asiakkaamme, eli Sinun, puolesta.

Energiaa syksyyn ja nähdään pian!

Stinde Mäkinen, kaupallinen johtaja
MTV MEDIA

P.S.  Konkreettisestikin vapautamme Sinulta vähän lisää aikaa. Uusiutunut spotti.fi-asiakassivustomme palvelee jatkossa MTV MEDIA -tasoisesti sekä eri kanavien uutiskirjeiden sijaan saat meiltä jatkossa yhden Spotti-uutiskirjeen.

Mainokset

, ,

Jätä kommentti

Tervehdys Pöllölaaksosta

Lomalaitumilta paluu sujui tänä vuonna hieman erilaisissa tunnelmissa, sillä aloitin 1. heinäkuuta uudessa roolissa MTV MEDIAn toimitusjohtajana. Kylmähkö kesäkään ei viilentänyt niitä tunnelmia, joita nimitykseni myötä koin: on nimittäin upeaa päästä tällaisen laivan kippariksi, jonka miehistöllä riittää ammattitaitoa ja voitontahtoa.

Mediamarkkinassa tapahtuu paljon ja Euroopan talous heittää eteemme kestohaastetta, mutta me aiomme vahvistaa tekemistämme kehittämällä toimintaamme monella eri rintamalla. Näistä kerromme lisää tässä syksyn mittaan.

Sillä välin on varma, että Pöllölaaksossa tapahtuu ja kuhisee. Keskiviikkona lanseerattu, uudistettu AVA-kanava ja AVAtv.fi on otettu hyvin vastaan, ja syksyn vahvat ohjelmakokonaisuudet käynnistyvät kaikilla kanavillamme lähipäivinä ja -viikkoina. Katsomoon tehdyt panostukset näkyvät kasvavissa käynnistysmäärissä ja Radio Nova vetää korvapareja puoleensa tuttuun vahvaan tyyliinsä. Syksyssä on siis paljon, mitä odottaa ja mitä kannattaa seurata. Tahtotilani on, että MTV MEDIA tarjoaa nyt ja jatkossakin markkinoiden toimivimman mediavalikon ja parhaan asiantuntijaorganisaation asiakkaidemme käyttöön.

Voimaa ja iloa alkavan syksyn tekemiseen!

Heikki Rotko

, , ,

Jätä kommentti

%d bloggers like this: