Avainsanat: Social-TV

Tee nimiehdotus MTV:n uudelle palvelulle!

Kyllä. Haluamme antaa sinulle mahdollisuuden vaikuttaa palvelun lopulliseen nimeen. Toivomme, että löydät palvelustamme elämyksiä sekä inspiraation lähteen myös omaan työhösi.

Mikä ihmeen palvelu?@theMartti

Prime time televisiossa tarkoittaa myös prime timea Twitterissä sisältöön liittyvän hashtagin kohdalla.

MTV:n kaupallinen johtaja Stinde Mäkinen totesi Markkinointi & Mainonta -lehden puheenvuorossaan seuraavan tosiasian: ”Liikkuvan kuvan tulevaisuus tarvitsee tutkimusta.” Todellakin! Ilmiöiden kokonaisvaltaisen mittaamisen ratkaisuja sekä Nielsenin lanseeraaman Twitter TV Ratings tulospalvelun (tai vastaavan) hidasta rantautumista odotellessa, MTV:n ”Twitter-viisarin” tarkoituksena on lanseerata etukenossa uusi kokeellinen mittaristo, jolla vertaillaan eri tv-sisältöihin liittyvän keskustelun eli ’pöhinän’ määrää Twitter-palvelussa.

Olemme reilun parin vuoden ajan tutkineet suomalaisten Twitter-käyttäjien tv-ohjelmiin liittyvää twiittailua ja välillä myös julkaisseet dataa kumppaneillemme. Jos järjestämme digitaalisen torikokouksen viikoittain esimerkiksi Putous-ilmiön ympärillä, haluamme tuntea siihen osallistuvat ihmiset. Reaaliaikainen keskustelu rikastaa tv:n äärellä koettuja elämyksiä. Putouksen ohella esimerkkejä tarjoavat muun muassa #TähdetTähdet, #mmkisat tai vaikkapa #BBSuomi -somenäytökset. Myös Facebookissa tapahtuu taikoja ilmiöidemme ympärillä. Kokeilemme jatkuvasti myös uusia innovaatioita, kuten pilotti Tellyon kanssa osoitti.

Jos järjestämme digitaalisen torikokouksen viikoittain esimerkiksi Putous-ilmiön ympärillä, haluamme tuntea siihen osallistuvat ihmiset. Reaaliaikainen keskustelu rikastaa tv:n äärellä koettuja elämyksiä.

Nyt olisi aika tuoda tieto ja helppo työkalu kaikkien ulottuville. Tämä palvelu on tarkoitettu sinulle.

Tässä muutama havainnekuva mahdollisesta palvelusta. Klikkaa kuva suuremmaksi!

Eri tv-kanavien sisältöihin liittyviä mainintoja ihmisten twiiteistä lasketaan hashtagien mukaan ja nämä niputetaan järjestykseen seuraavien arvojen mukaan:

  1. Tweets per day (TPD)
  2. Uniikit twiittaajat per päivä
  3. Twiittien impressiot
  4. Peak tweets per minute (TPM)

Tavoitteena on julkaista TOP 5 -listaa päivittäin sekä TOP 10 listaa edellisen viikon parhaista päivälukemista. Lisäksi voisimme tuoda näkyviin myös kaikkien aikojen twiitatuimmat suomalaiset tv-sisällöt omassa näkymässään.

Ja nyt itse asiaan. Mikä seuraavista nimivaihtoehdoista kuvailisi palvelua mielestäsi parhaiten?
Olisiko sinulla toimivampi nimiehdotus?

Mitä ajatuksia palvelu herättää? Voit keskustella palvelusta ja siihen liittyvistä asioista Twitterissä. Liitä twiittisi allekirjoittaneen nimimerkki @theMartti. Twiittaa tästä!

Kiitos ajastasi ja aurinkoista kesää!

Martti Lindholm

Kirjoittaja on MTV:n sosiaalisen TV:n tuottaja Mobile & Services -yksikössä. Martti Lindholm kirjoittaa some-ilmiöiden mittaamisesta sekä #SocialTV -toimintojen integroimisesta osaksi sisältöjä.

TWITTER @theMartti || INSTAGRAM @theMartti || TUMBLR themartti.tumblr.com
FOURSQUARE MTV MEDIA #SocialTV HQ

EDIT 11.6.2014 klo 00:10: Lisätty blogin alkuun sieltä unohtunut maininta Nielsenin Twitter TV Ratings -tulospalvelusta linkeillä varustettuna.

, , , , , , ,

7 kommenttia

Sisältö on kingi – Facebookissakin

Facebookin uudistuneen algoritmin on myötä on näkynyt mielipiteitä, ettei mikään brändi enää pärjäisi Facebookissa ilman mainontaa, kun postaukset näkyvät vain murto-osalle sivun tykkääjistä. Uskallan olla eri mieltä – hyvällä sisällöllä ja yhteisönrakentamisella voidaan saavuttaa orgaanisia tavoittavuuksia, jotka ylittävät moninkertaisesti sivun tykkääjämäärän.

Pari esimerkkiä: Putouksen Facebook-sivun kävijämäärä kasvoi alkuvuoden 2014 aikana yli 25 000 seuraajalla 226 000 seuraajaan. Orgaaninen reach oli parhaimmillaan 1,2 miljoonaa / 28 päivää. Oheinen ”BB-Aslakin” kuva sai 85 000 peukkua ja yli 750 000 tavoittavuuden.

Tämä kuva näkyi yli 750 000 Facebook-käyttäjälle orgaanisesti

Tämä kuva näkyi yli 750 000 Facebook-käyttäjälle orgaanisesti

Vielä huikeampi esimerkki on MTV Jääkiekon Facebook-sivu, jossa on 28 000 tykkääjää. Sotshin olympialaisten aikana sivu tavoitti jopa 1,2 miljoonaa Facebook-käyttäjää viikossa! Ja olympialaiset eivät edes tulleet MTV:n kanavilta.

MTV Jääkiekko -sivu tavoitti käsittämättömät 1,2 miljoonaa FB-käyttäjää viikossa.

MTV Jääkiekko -sivu tavoitti käsittämättömät 1,2 miljoonaa FB-käyttäjää viikossa.

Joku voisi sanoa, että suomalaisten lempilapsia Putousta ja jääkiekkoa ei voi verrata muihin brändeihin ja kenties suoraan ei voikaan yleistää. Tässä kuitenkin menestystekijöitä kummankin sivun takana, joista kuka tahansa yhteisömanageri voi ottaa oppia

1) Sisältö, sisältö, sisältö

Hyvä sisältö on hyvää sisältöä Facebookissakin. Sen tekeminen vaatii reaktiivisuutta ja some-spesifiä osaamista, mutta myös sisältöosaamista.  Markkinointi-ihmisten sijaan kannattaa laittaa tarinankertojat ja journalistit asialle.

2) Muiden kanavien tuki

Kaikki käytettävissä olevat kanavat kannattaa valjastaa tukemaan toisiaan. Heitä ihmiset luontevasti kanavasta toiseen, ”tiisaa”, aktivoi livenä ja jatka tarinaa eri paikoissa.

3) Pitkäjänteisyys

Sekä Putouksen että MTV Jääkiekon sivuja on rakennettu systemaattisesti useamman vuoden ajan, samoin niiden tukemista muiden kanavien avulla (televisio, verkkosivut, muut some-kanavat).

4) Aktiivisen yhteisön rakentaminen

Ihmiset haluavat osallistua ja saada äänensä kuuluviin. Parhaimmillaan yhteisöä voidaan kutsua faniyhteisöksi, jolloin keskustelu toimii lähes itsestään. Toki läsnäolo on myös tärkeää.

4) Volyymi

Sekä Putouksessa että MTV Jääkiekossa volyymi toimii. Postauksia tehdään jopa kymmeniä päivässä eikä soraääniä ole kovinkaan paljon kuulunut. Kun sisältö on relevanttia yhteisölle, se ei ärsytä.

Mitä hyötyä näistä yhteisöistä sitten on MTV:lle? Ainakin Facebookista tulevat kävijävirrat MTV.fi:hin ovat merkittäviä. Suoraa vaikutusta brändien tai ilmiöiden kokonaisrakentamiseen on vaikeaa mitata, mutta jos tavoittavuuksia mitataan miljoonissa uniikeissa, sitä tuskin voi kiistää. Näin aktiivisilla yhteisöillä on myös monin tavoin kaupallista potentiaalia.

Kirjoitus on julkaistu alun perin Digitalist Networkin sivuilla.

Mari Rasimus

Kirjoittaja vastaa MTV:ssä some-tekemisen kehittämisestä

, , , , , , ,

1 kommentti

Some osui ylämummoon

MM-kisalähetykset tavoittivat tänä vuonna yli 4,1 miljoonaa suomalaista MTV MEDIAn kanavilla. Kun kiekko tipahti jäähän toukokuun 3. päivä, ilmiö puhkesi jälleen kerran sinivalkeaan kukkaan ja leijonat karjuivat kuorossa Suomi-neidon kunniaksi hassusti istuviin pelipaitoihin verhoiltuna.IMG_4076 Kiekkokarnevaalit tempaavat mukaansa ikään ja sukupuoleen katsomatta. Mitähän Don Tamilla on tänään päällä?

Ottelulähetysten aikana kotikatsomoissa ruodittiin pelaajia sekä joukkueita. Saavatko Leijonat NHL-vahvistuksia? Ketkä pelaajat sopisivat parhaiten samaan kentälliseen. Tuomarit ovat puusilmiä. ”Ei laaksoa ei kukkulaa, ei vettä Raantaa rakkaampaa.”
Jokaiselta jääkiekon ystävältä löytyi mielipide ja jokainen oli pelin rautaisin asiantuntija. Joukkoon mahtui myös lajin viihdekäyttäjiä, joita kiinnostaa usein ”ulkojääkiekolliset” tekijät.

MTVMEDIA_SocialTV_02_SourcesOli lähestymiskulma mikä tahansa, turnauksen aikana kiekon ympärille syntyy uusi sosiaalinen ulottuvuus, joka mahdollistaa hyvässä seurassa unohtumattoman elämysmatkan. Nämä ovat niitä hetkiä, jotka halutaan muistaa ja jakaa koko maailmalle. Jääkiekko on pyhä asia ja sen seuraamiseen ollaan valmiita käyttämään myös paljon aikaa ja energiaa.

AurinkokuningasKarjumisen ohella kiekon sokaisemat Runebergit rikastuttivat sosiaalisen median keskusteluja. Näillä kavereilla ei purkka pysähdy. Oma asiantuntijuus, mielipide tai kannustushuuto halutaan jakaa oman olohuoneen lisäksi koko maailman kanssa. Lisäksi tv-studiossa päivystäville Maikkarin jääkiekkoasiantuntijoille halutaan esittää liuta kysymyksiä päivittäin. Ennen MM-kisoja Twitterissä kävi kuhina jääkiekkoon liittyvien hashtagien ympärillä. Kuhina jatkuu yhä.

MTVMEDIA_SocialTV_03_MostActiveSpotti-blogin kirjoitus “Pyhä kolminaisuus: Ihminen, sisällöt ja vuorovaikutus” sivusi vuoden takaisia kotikisoja, joiden yhteydessä pilotoitiin myös MTV MEDIAn uusia sosiaalisen tv:n ratkaisuja. Vuosi sitten seurasimme tiiviisti myös Twitterissä käytävää keskustelua kahden eri hashtagin alla.

Vuoden 2012 jääkiekon MM-kisojen päätyttyä #mmkisat tai #mm2012 -hashtageilla oli kirjoitettu yhteensä noin 50 000 twiittiä.

MTVMEDIA_SocialTV_04_200KTänä vuonna TV-lähetykseen osallistuminen pyrittiin tekemään entistäkin helpommaksi sekä houkuttelevammaksi. Venytimme eri osallistumismahdollisuuksia kuuteen eri alustaan: Twitter, Katsomo-palvelun ottelulähetysten chat, Hockey Night 2nd Screen älypuhelinsovelluksen chat, Facebookin Hockey Night -sivujen kommentointi ja Tekstiviestit.

IMG_4055

Varsinainen kirsikka kakussa oli Instagram-palvelun kuvat, joita niitettiin reaaliajassa Twitterin tapaan #mmkisat-hashtagilla. Vastaavaa Instagram-toteutusta kokeiltiin jo vuoden 2012 Big Brotherissa, mutta tällä kertaa kuvia kyettiin tuomaan lähetykseen entistäkin raikkaammalla tavalla studion touch screenin välityksellä. Kurkistusikkuna kotikatsomoihin oli avattu.
MM2013-sivustolla otettiin käyttöön niin sanottu some-seinä, joka keräsi mielenkiintoisimmat somekeskustelut näyttävästi esille tv-lähetysten ohella. Sivusto toimi nimellä MM-Syke. Myös keski-ikäistynyt Tekstikanava valjastettiin esittämään syke-viestivirtaa – Tosin ilman Instagram-kuvia.MTVMEDIA_SocialTV_05_TrafficALL

Suomen olosuhteissa puhumme ennätyslukemista. Twitterin näkökulmasta olemme vielä kehitysmaa.

Suora lähetys on käynnistynyt kisastudiossaViestitulva yllätti jo ensimmäisenä päivänä suorien tv-lähetysten käynnistyessä ja tuhannet päivittäiset viestit rikastuttivat ilmiötä sekä tv-lähetyksiä aina mitalipeleihin saakka. Kuuden eri lähteen yhteenlaskettu viestimäärä ylitti lopulta 200000 maagisen rajan. Näistä lähes 138000 oli #mmkisat-hashtagilla varustettuja twiittejä. Suomen olosuhteissa puhumme ennätyslukemista.

MTVMEDIA_SocialTV_16_TwitterImpressions
Twitterin näkökulmasta olemme vielä kehitysmaa. Siitä huolimatta on syytä muistaa palvelun avoimen ekosysteemin tuomat mahdollisuudet: Vaikka #mmkisat-twiittejä kirjoitti vain reilun 15000 uniikin twiittaajan ryhmä, twiittien tavoittavuuden lukemat ylsivät miljooniin. Myös #mmkisat-twiittien paikkatiedot avaavat mielenkiintoisen ikkunan. Tämä lisäksi jääkiekkoa seuranneiden ja aiheesta twiitanneiden laite- sekä ohjelmistokanta kertovat omaa tarinaansa palvelun olevan vasta kuherruskuukaudella suomalaisten kanssa. Myös käyttäjätilien seuraajamäärät olivat valtaosalla alle sadan seuraajan lukemissa.MTVMEDIA_SocialTV_19_UsersTweetsFollowers

Mikä olisi #mmkisat-twiittien tavoittavuus, jos kaikki 4,1 miljoonaa jääkiekosta kiinnostunutta suomalaista twiittaisivat suoran televisiolähetyksen äärellä?

MTVMEDIA_SocialTV_06_Traffic_Game_01Potentiaalia ja kasvuvaraa kakkosruudun kautta tapahtuvan vuorovaikutuksen eri muotoihin on vielä lähes rajattomasti. Jääkiekkokansan kuunteleminen ja loputtomaan kysymystulvaan vastaaminen on koettu entistäkin tärkeämpänä elementtinä suorien lähetysten sisällöntuotannossa. Haluamme tulevaisuudessa rikastuttaa katselukokemusta entistäkin monipuolisemmin ja luoda jokaisesta hetkestä suuren elämysmatkan. Sisältöjä tehdään ihmisiä varten. Sisältöjä voidaan myös luoda yhdessä.

Jos kirjoitamme tässä tekstissä mainittujen kuuden eri viestilähteen hieman yli 200000 viestiä A4-arkeille käyttäen Arial-fonttia (koko 12) ja tekemällä rivivaihdon jokaisen viestin päätteeksi, viestit täyttävät lopulta 6461 A4-arkkia. Jos asettelisimme nämä A4-arkit jonoon pituussuunnassa Hartwall Arenan ulkoseinille, arkit kiertäisivät hallin yli 4,5 kertaa. Kuinka monta kierrosta saadaan vuonna 2014 Minskin hallin ympäri?

Juhani Tammisen kalapaita löysi uusia ulottuvuuksia.

Lue myös:
Putous on somelainen työvoitto

Kirjoittaja on MTV MEDIAn sosiaalisen TV:n tuottaja Internet- ja kuluttajaliiketoiminnan yksikössä. Martti Lindholm kirjoittaa social-TV -toimintojen mittaamisesta ja integroimisesta osaksi prime time tuotantoja parin viime vuoden kokemuksiin pohjautuen.

TWITTER @theMartti || INSTAGRAM @theMartti || TUMBLR themartti.tumblr.com
FOURSQUARE MTV MEDIA #SocialTV HQ

MTVMEDIA_SocialTV_01_LiveDashboardMTVMEDIA_SocialTV_17_MostActiveMTVMEDIA_SocialTV_18_MostAFollowedMTVMEDIA_SocialTV_20_TweetsDayHour_01MTVMEDIA_SocialTV_21_TweetsDayHour_02

, , , , , , , , , , , , ,

5 kommenttia

Sosiaalisen TV:n mahdollisuudet mainostajalle

Miksi Sosiaalinen TV?

  1. Tulevaisuus on sosiaalinen
  2. Social TV sitouttaa katsojia, kuluttajia, ihmisiä.
  3. Toimii CRM, tai Social Relationchip managementin osana aivan samoin kuin kanta-asiakasohjelmat.
  4. Saadaan kiinni vaikeasti tavoiteltavia nuoria kohderyhmiä ja niitä jotka aktiivisesti jakavat ja kuluttavat sisältöjä.
  5. Rakentaa brändisuhdetta syvemmin kuin pelkkä tv ilman interaktivisuutta.
  6. Tarjoaa selkeää lisäarvoa mainostajalle

Lähde: Trendrr

Muutamia lukuja Sosiaalisesta TV:stä

Superbowl 2013 keräsi yhteensä 17 miljoonaa aktiviteettiä sosiaalisessa mediassa, kolme kertaa enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Oscar-gaala sai 13 miljoonaa aktiviteettiä, yli kolme kertaa enemmän kuin vuosi sitten. Valtaosa aktiviteeteistä 88% tuli mobiililaitteilla. Oscar-gaalan pre-ohjelma punaiselta matolta keräsi yli 350 000 aktiviteettia. Keskimäärin per käyttäjä twiittasi tai kirjoitti kommentin 4 kertaa Oscareiden aikana. Osuus kaikesta päivän aikana tapahtuneesta tv-ohjelmien keskusteluista oli peräti 86%

Kuva

Kuva

Kotimaisista ohjelmista Putous on puhutuin. Facebook ryhmä kasvoi yli 200 000:n ja twitteejä tuli yhteensä yli 26000 kertaa, joka on mieletön määrä suomalaisiin Twitter käyttäjiin suhteutettuna. Lue lisää Putouksesta Martin mainiosta jutusta. 

Mitä sitten? Ihmiset keskustelevat ohjelmista. Aivan kuten aikaisemminkin ovat keskustelleet. Tutkimusten mukaan 2/3 some-aktiviteeteistä liittyy live TV:n katsomiskokemukseen.

Miten mainostaja voi hyödyntää sosiaalista TV:tä?

Mainostajan pitää päästä mukaan keskusteluun. Yksi tapa on olla mukana ohjelmassa ohjelmayhteistyökumppanina, tuotesijoittelulla jne. Parhaassa tapauksessa mainostajan viesti on sisäänrakennettu ohjelmaan jo käsikirjoitusvaiheessa. Mainostaja voi osallistua samaan aikaan käytyyn Twitter keskusteluun kuten Unicef teki Putouksen aikana.

Sosiaalisen median optimoinnin SMO näkökulmasta mainostajan kannattaa olla sellaisissa ohjelmissa mukana, joissa on hyvä tarkka profiili TV:ssä ja aktiivinen osallistujajoukko Twitterissä. Yksi tällainen ohjelma on #ELCrew, jossa myös toimittaja/juontaja kaksikko omalla esimerkillään on saanut merkittävää keskustelua aikaiseksi ohjelmien aikana sekä off-air aikoina.

Mitä mainostajan pitää tehdä?

Step1 Creative: sisältö, sitouttaminen, sosialisointi

Sosiaalisen median toimenpiteet tarvitsevat myös luovaa toteutusta. Jotta ihmiset kiinnostuisivat ja jakaisivat mainostajan sisältöä pitää idean olla uniikki. Samaa ideaa ei voi kierrättää uudestaan, sillä somelaiset kyllästyvät nopeasti. Idean pitää olla myös helposti levitettävissä. Helpoimmillaan se on sopivan hashtagin miettimistä ja levittämistä.

Step2 kuuntelu, kuratointi, tuotekehitys

Kuuntele, kuuntele ja kuuntele. Filtteröi ja jaa muiden mielenkiintoisia juttuja. Kehitä jatkuvasti tekemistäsi.

Step3 Luo KPI-mittarit, ja seuraa brandistä käytävää keskustelua,  tee pitkän tähtäimen strategiat

Kokeile Twitteriä

Nykyisistä some-palveluista Twitter sopii luonteeltaan parhaiten TV:n kanssa yhdessä käytettäväksi. Itse asiassa TV-ohjelmat ovat yksi merkittävä syy Twitterin suosioon tällä hetkellä.

Twitter osuus siihen sweet spottiin, mitä sosiaalisella tv:llä tarkoitettaan. Se on tarpeeksi nopea ja ennen kaikkea avoin, toisin kuin Facebook, joka on vain hyväksytyille ystäville suunnattu.

Mitä voimme tarjota mainostaja asiakkaalle?

Mittaamme minuutti minuutilta mitä ohjelmasta sanotaan. Sen lisäksi pitää mitata, mitä brändeistä puhutaan samaan aikaan. Vertaamalla näitä tietoja keskenään,  voimme todentaa selvän korrelaation ohjelman ja brändin välillä. Tämän tiedon kun yhdistää  TV-katseludataan saadaan mielenkiintoinen analyysi, mikä ohjelmassa aiheutti keskustelua, mitä asioita jaettiin, mistä brändeistä keskusteltiin. Dataa voi myös käyttää toisinpäin. Eli jos haluat tavoittaa iPadin omistajat, voimme tarkastella mistä ohjelmista ja mihin aikaan heitä tavoittaa parhaiten.

Katkoesimerkki Mercedes Benz:ltä, miten mainostaja voi kytkeä ohjelman (X-Factor) ja interaktiivisen mainokseen. Ihmisille näytetään ensimmäisellä katkolla spotti, jossa on ohjeet miten autoa ohjataan twiittaamalla oikean hashtagin mukaan. Toisella katkolla näytetään miten tarina jatkuu sitten, sen mukaan mitä enemmistö on päättänyt.

Unicef ja Putous

 

, ,

Jätä kommentti

Putous on somelainen työvoitto

Suora TV-lähetys on parhaimmillaan suuria tunteita herättävä elämysmatka siinä missä suosikkibändisi rock-konsertti. Ensiesitys tapahtuu vain kerran ja siihen osallistuvat ihmiset kokevat hurmoksen yhdessä. Ainutlaatuinen kollektiivinen elämys koetaan paikallaolijoiden kesken. Positiivinen energia välittyy estradilta yleisöön ja sieltä takaisin illan tähdelle. Ilmassa on todellista vuorovaikutusta. Kokemuksesta riitää kerrottavaa jopa lapsenlapsille.

Palataan takaisin TV-maailmaan, jonka ylle on levitetty reaaliaikaisen keskustelun mahdollistava some-taso. Huomaamme jakavamme tuntojamme, kuviamme reaaliajassa muiden samasta sisällöstä kiinostuneiden ihmisten kesken. Istumme kukin omassa olohuoneessamme TV:n äärellä, mutta emme enään katso suosikkiohjelmaa yksin. Kun ohjelmatunnus käynnistyy, kakkosruuduillamme vilisee muiden kirjoittamat kymmenet tai jopa sadat viestit: ”Nyt alkaa #Putous! http://youtu.be/9A3AsSfVTyI

Putous alkaaPutous-ohjelman neljäs tuotantokausi on kerännyt ihmiset television äärelle lauantai-iltaisin. Ohjelma keräsi viikottain miljoonayleisön ja olikin kiistatta alkuvuoden katsotuin tv-ohjelma. Vuonna 2012 Putous sai viikossa keskimäärin 1,2 miljoonaa katsojaa tallennekatselu mukaan lukien ja tänä vuonna keskimääräinen viikkokatsojamäärä ylsi 1,54 miljoonaan kun tallennekatselu ja muut esityskerrat otetaan huomioon. (Lähde: Finnpanel TV-mittaritutkimus)

Putous somessa

Ihmisten kiinnostus ohjelmaa kohtaan on ylittänyt kaikki odotukset myös sosiaalisen median palveluissa. Kauden alkaessa ohjelman Facebook-sivulla oli tykkääjiä noin 168 000 ja kahden kuukauden jälkeen 200 000 on ylitetty. Jokaisella ohjelmassa esiintyneellä sketsihahmolla on omat viralliset fanisivunsa Facebookissa ja suosituimmat ovat yltäneet kymmeniin tuhansiin tykkääjiin. Vielä pari lukua mainitaksemme, Twitterissä ohjelman virallinen käyttäjätunnus @MTV3Putous avattiin 3.1.2013 ja tätä tekstiä kirjoittaessa tilillä on yli 8600 seuraajaa. Instagram-kuvanjakopalvelussa @MTV3Putous-seuraajia on kertynyt kahdeksan viikon aikana yli 2400.

Putous-keskustelun lähteetYllä olevat numerot eivät tarjoa mitään uutta tai ihmeellistä tietoa, mutta voimme varmasti todeta, että kaukosäätimien lisäksi kotikatsomoissa on näppäilty läppäreitä, tabletteja tai älypuhelimia. Mutta mikä saa ihmiset tarttumaan edellä lueteltuihin laitteisiin suoran Putous-lähetyksen alkaessa? Spotti-blogin artikkeli “Pyhä kolminaisuus: Ihminen, sisällöt ja vuorovaikutus” antaa hyvän pohjustuksen aiheeseen ja samalla aukaisee yleiskuvaa MTV MEDIAn sosiaalisen TV:n tekemisestä vuonna 2012. Mutta nyt keskitymme Putous-ilmiöön, joka elää omaa elämäänsä TV-ruudun lisäksi työpaikkojen kahvihuoneissa ja koulujen välitunneilla. Ilmiö on kasvanut kohisten myös sosiaalisen median palveluissa, jotka tarjoavat mahdollisuuden reaaliaikaiseen vuorovaikutukseen muiden samasta aiheesta kiinnostuneiden ihmisten kanssa. Twitter on antanut Suomessa myrskyvaroituksen. Somelaiset TV-katsojat tietävät mitä tuleman pitää.

Putous call to actionPutouksen katsojia kehoitettiin kommentoimaan ja keskustelemaan ohjelman Facebook sivuilla sekä Twitterissä #Putous-tunnuksella. Myös tekstiviestejä otettiin vastaan. Selkeitä ohjeita toistettiin muutamia kertoja lähetyksen aikana ohjelman yhteistyökumppanina toimineen operaattorin Tele Finlandin viitoittamalla tiellä. Kyse oli ensimmäisestä ”ilmiöyhteistyön” muodosta, joita MTV MEDIAn sosiaalisen TV:n eri ratkaisut tarjoavat. Tele Finland sai tätä kautta ohjelmayhteistyökokonaisuudelle uudenlaisia kuluttajakohtaamispisteitä sekä triggeroitua ”mitä sinulle kuuluu” -teemaa positiivisessa ja luontevassa yhteydessä.Putous - osallistu keskusteluun

Suorien lähetysten aikana etenkin Twitter oli liekeissä. #Putous-tunnuksen twiittivirta eli suoran lähetyksen tapahtumien mukaisesti. Näyttelijöiden suorituksia kehuttiin ja sketsihahmojen edesottamuksia hurrattiin. Putous-keskustelut netissäEri alustojen viestit sulautettiin yhdeksi viestivirraksi ja julkaistiin moderoidusti ohjelman nettisivuilla sekä Tekstikanavalla. Kakussa oli myös kirsikka: parhaat twiitit, Facebook-kommentit ja tekstiviestit päätyivät myös suoraan TV-lähetykseen ruutugrafiikoiden joukossa.

Jussi Vatanen ja sketsihahmo Karim Z. Yskowicz Kuva: MTV3 Copyright: MTV3Näyttelijä Jussi Vatanen ei osannut kauden alussa aavistaa, mihin hänen esittämä sketsihahmo Karim Z. Yskowicz päätyisi persoonan ja älypuhelimen yhdistelmällä. Sympaattinen, inhimillinen ja moniulotteinen Karim heijasti suomalaista arkea sekä ennakkoluuloja tavalla, joka saattoi katsojan pohdiskelemaan erilaisuutta huumorin välityksellä. ATK-ammattilaisena Karim avasi myös somelaisia tottumuksiaan, jossa twiittaaminen tai kuvien ottaminen ja niiden jakaminen Twitterissä tapahtumahetkellä on osa normaalia arkipäivää. Karim lähetti Putouksen katsojille myös videotervehdyksen, johon oli koottu välttämättömimmät ohjeet some-palveluiden käyttöön.

Putous - Karim ennustaaHahmosta kuoriutui varsinainen somen suurlähettiläs, koko kansan sisäinen sankari. Jo ensiesittelystä lähtien ”some somelaisille” -hokema alkoi elämään omaa elämäänsä. Tuolloin lanseerattu Karimin innostunut myhäily ”uuh” näyttäytyi myös twitterissä omana hashtaginaan, joka oli finaalipäivänä viidenneksi suosituin Twitter-tunnus kaikkien suomenkielisten twiittien joukossa.Karim uuh

Karimin esikuvana ja oppi-isänä on Jari Sarasvuo, joka lukuisten julkkisvieraiden tavoin vieraili ohjelman suorassa lähetyksessä lauantaina 2.2.2012. Twitterin #putous-keskustelut olivat jo keskimääräistä huomattavasti aktiivisemalla tasolla, kun vertaillaan mihin tahansa kotimaiseen viihdeohjelmaan.Putous - Karim ja Sarasvuo tanssivat

Sarasvuon ja Karimin tanssiesityksen myötä, Twitter repesi liitoksistaan ensimmäisen kerran. Ruudun tapahtumia ylistävää keskustelua käytiin parhaimmillaan 126 twiitin minuuttivauhdilla. Aiemmin kotimaisesta viihdeohjelmasta ei ole keskusteltu yhtä innokkaasti Twitterissä suoran lähetyksen aikana, kun käytössä on ohjelman oma hashtag.

Putous-finaali – Suomen ennätys

Finaalilähetys kulminoitui lähetyksen viimeisillä minuuteilla, kun 1,5 miljoonaa ihmistä pidätti hengitystään. Klo 20.52 Putous-isäntä Jaakko Saariluoma julisti lopulta vuoden sketsihahmokilpailun yleisöäänestyksen voittajan: Karim Z. Yskowicz. Somen kansa oli puhunut. Arviolta parikymmentä sekuntia myöhemmin somen kansa näpytteli #Putous-hashtagilla varustettuja viestejä parhaimmillaan 166 twiitin minuuttivauhdilla. Tämä on uusi Suomen ennätys. Pari minuuttia myöhemmin Karim twiittasi voiton kunniaksi kuvan, joka lähti elämään re-twiittausten myötä omaa elämäänsä. #Putous-twiittien huippunopeus oli kuvan myötä 134 twiittiä sekunnissa.

Vuoden 2013 aikana #Putous-tunnuksella on twiitattu yli 26500 kertaa. Vuonna 2012 twiitattiin ainoastaan 4300 kertaa. Yhdessä vuodessa Twitter on ampaissut nousukiitoon Suomessa TV-ohjelmien ohella käytettävänä reaaliaikaisena keskustelualustana. Tuoreiden tutkimusten valossa suomalaisia twiittaajia on vain muutamia kymmeniä tuhansia, mutta käyttäjämäärät tulevat varmasti kasvamaan.Karim Z. Yskowicz - Somen suurlähettiläs

Putous vahvisti somelaisuuden käsitettä, kiitos näyttelijä Jussi Vatasen esittämän Karim Z. Yskowiczin. Vuoden 2013 sketsihahmo on kruunattu.

On OK olla somelainen!

Lauantaina 2.3. MTV3-kanavalla esitetään Putous-UNICEF erikoisjakso. Suora lähetys alkaa klo19.30.

Aiheeseen liittyvät videot:
Karim Z. Yskowiczin videotervehdys ”Osallistu somelaiseen Putous-keskusteluun!
Putous 45 minuuttia -ohjelmassa 20.2.2013
Putous Kymmenen uutisissa 21.2.2013
Putous Huomenta Suomessa 22.2.2013
Putous Huomenta Suomen Makuja -osuudessa 22.2.2013
Karim Z. Yskowicz Kymmenen uutisten loppukevennyksessä 23.2.2013

Kirjoittaja on MTV MEDIAn sosiaalisen TV:n tuottaja, ”ATK-ammattilainen”, Internet- ja kuluttajaliiketoiminnan yksikössä. Martti Lindholm kirjoittaa social-TV -toimintojen integroimisesta osaksi prime time tuotantoja parin viime vuoden kokemuksiin pohjautuen.

TWITTER @theMartti || INSTAGRAM @theMartti || TUMBLR themartti.tumblr.com

Putous Twitter Potential Impressions Putous Twitter Kaupungit Putous Twitter Seuratuimmat Putous Twitter Aktiivisimmat

, , , , ,

8 kommenttia

Big Brother on Suomen sosiaalisen median TV-kuningas

”Viimeinen silmäys? #bbjonnai peilaa ikäväänsä pimeällä kamerakäytävällä. #bbsuomi”

Visusti lukossa pidettävä ovi aukeaa edessäni ja sukellan pimeälle kamerakäytävälle. Olen kaikista pyhimmässä paikassa; labyrintissa, johon vain harvoilla ja valituilla on pääsy ja joka johtaa suoraan sydämeen. Edellisenä iltana Big Brother -talosta häädetty Jonna I on seurassani ja varoo askeliaan, sillä hämärä vallitsee tuotantoryhmän Mekassa. Kilpailijakoordinaattori kohottaa mustaa verhoa, jonka takaa aukeaa näkymä talon ytimeen. Valo häikäisee pimeään vähitellen totuttautuvia silmiä. Valon keskeltä avautuu näkymä makuuhuoneeseen, jossa Jonnan mielitietty Jouko näyttäytyy alakuloisena. Yleisön päätöksellä Joukon muusa asteli edellisenä iltana Big Brother talk show -studioon ja jatkaa nyt arkeaan. Suuri tunne valtaa Jonnan. Kamerani ikuistaa herkullisen momentumin ja kuva jaetaan silmänräpäyksessä ohjelman nälkäiselle faniyhteisölle. Kuva kerää hetkessä silmäpareja, tykkäämisiä sekä kommentteja kolmessa eri sosiaalisen median palvelussa. Kamerakäytävän suuret tunteet välittyvät kotikatsomoihin tietoverkkojen välityksellä. Tunnepohjalta tehdään myös ostopäätökset. Tätä et näe televisiossa.

Big Brother Instagram-palvelussa

Yhä käynnissä oleva 8. Big Brother -kausi on kääntänyt uuden lehden kotimaisen sosiaalisen TV:n historiassa. Spotti-blogin artikkeli antaa aiheesta pintaraapaisun otsikolla ”Pyhä kolminaisuus: Ihminen, sisällöt ja vuorovaikutus.” Sosiaalisen median palveluita hyödynnetään täysin uudella tavalla ja katsojille suodut vuorovaikutuksen eri muodot ovat omaa luokkaansa. Facebookin ja Twitterin ohella Big Brother hyödyntää myös Instagram-palvelua – ensimmäisten suomalaisten brändien joukossa. Eikä tule unohtaa uutta mobiili-internet -laskutusta, jota sovelletaan Big Brotherin mobiilipalvelun äänestystoiminnoissa.

”Kuka #bbsuomi-talon asukkaista saa tästä hiukset itselleen? Great Lengths-tiimi pystyttää parhaillaan studiota BB-talon lisähuoneeseen”

Instagramin avulla Big Brother Extra jakaa tunnelmia ohjelman kulisseista ja kuvien suosio on yllättänyt tekijätiimin lisäksi myös BtoB-rajapinnan. Mainiona esimerkkinä toimii MM Hair Oy, jonka nettipalvelu kaatui hetkellisesti suuren kävijämäärän myötä.

”Lähdimme mukaan Big Brother -taloon vahvistaaksemme brändiämme. Halusimme samalla esitellä uudenlaista hiustenpidennystekniikkaa, joka herättäisi kuluttajien kiinnostuksen. Maahantuojana toisimme tuotetta esille myös kampaamoasiakkaittemme iloksi. Kampanja onnistui hienosti. Netissä kävijämäärämme kasvoivat hetkessä yli 100-kertaiseksi, kampaajien kiinnostus koulutuksiin lisääntyi ja asiakkaat ovat osanneet kysyä erityisesti Great Lengths -hiustenpidennyksiä.” –Minna Makkonen, MM Hair Oy, Maahantuoja

Big Brother Instagram-tilin seuraajien kehitys. Lähde Statigr.am

Näkymä Great Lenghts -studiosta oli yhden viikonlopun ajan Big Brotherin suosituin Instagram-kuva ja se on yhä suosituimpien joukossa. Pelkästään Facebookissa kuvan on nähnyt yli 55 000 uniikkia silmäparia ja sitä on klikattu tuhansia kertoja.

Big Brother jatkuu joulukuun alkuun, joten vielä on mahdollista sopia seuratuimmille viimeisille viikoille esimerkiksi tuotesijoittelunäkyvyyttä, johon suunnitellaan sosiaalisen median kulmat. Lisätietoja sekä tuotepäällikkö Tony Stepanowin yhteystiedot löydät osoitteesta spotti.fi/otayhteytta.

Puhuva kala on fiktiivinen Big Brother -hahmo, joka twiittaa ahkerasti

Fackebook, Twitter ja Instagram ovat vahvasti läsnä ohjelman päivittäisessä tekemisessä. Katsojat reagoivat vahvasti ruudussa näkemiinsä asioihin ja antavat välitöntä palautetta. Big Brotherin verkkotoimitus tekee muiden toimiensa ohella mittaamattoman arvokasta työtä kuunnellessaan ja reagoidessaan katsojien impulsseihin. Samalla katsojille annetaan työkalut vaikuttaa ohjelman sisältöön. Ei liene yllätys, että mielipiteitä riittää niin paljon kuin on katsojia.

Kun tarkastelemme ainoastaan keskusteluja Twitterissä, kauden aikana on kerätty yli 30 000 twiittiä #bbsuomi-hashtagilla. Kumulatiivinen ja samalla myös reaaliaikainen twiittilaskuri on esillä kaikissa suorissa Big Brother -lähetyksissä. Jos mietimme kaikkien BB-twiittien painoarvoa verkossa, twiittien mahdolliset näytöt (potential impressions*) on yli 20 320 000 kpl.
*Potential impressions = How many impressions could have been generated? Potential times served in all followers’ feeds.

Big Brother on “Suomen sosiaalisen median tv-kuningas.

Maailma muuttuu ja me ihmiset tässä kaiken keskellä muutumme mukana, jos vain annamme muutokselle mahdollisuuden. Television, tekniikan sekä mainonnan uusien aaltojen seuraaminen ja aallonharjalla pysyminen käy työstä. Mutta se kannattaa. MTV MEDIA tarjoaa sisällöillään vahvistetun surffilaudan, jolla asiakas yltää tavoitteisiinsa uusien luovien mainosratkaisujen vesistöissä.

Big Brother on seikkailu mielen syövereihin, erityinen ilmiö, joka kantaa tukevasti 8. tuotantokaudellaan. Kokonaisuutta on herkutettu sosiaalisen median sekä vuorovaikutuksen tuoreimmilla mausteilla, joita käytetään myös huomisen ohjelmasisällöissä. Riisuessamme kaiken ylimääräisen pois, Big Brother on ilmiönä mielenkiintoinen useilla eri mittareilla mitattuna puhuimmepa sitten mediatutkijan tai psykoterapeutin äänellä.

”Big Brother on maailmanhistoriassa aivan ainutlaatuinen psykologinen koe: se asettaa osallistujat poikkeukselliseen kriisitilanteeseen,  joka nostaa esiin tavallisen ihmisen parhaat ja pahimmat puolet. Koska katsojalle tarjotaan kaikkinäkevä ”jumalan näkökulma” – katsoja kuulee, näkee ja tietää aina enemmän kuin yksikään asukas – se opettaa ymmärtämään inhimillisen käyttäytymisen motiiveja, ihmisten erilaisuutta ja samanlaisuutta. Tässä mielessä BB on koko tosi-tv:n ja oikeastaan kaiken tv-draamankin perusmalli.” –Veijo Hietala, fil.tri., mediatutkija, Turun yliopisto

“Big Brother näyttää ihmisen käyttäytymisen aidoimmillaan, niin hyvässä kuin pahassa. Siitäkin huolimatta, kaikki se mitä nähdään, on pelkästään inhimillistä. Jos tarkastelemme peilikuvaamme kotikatsomossa, huomamme samoja käyttäytymismalleja, joita esiintyy Big Brother -talossa.” –Teemu Ryhänen, psykoterapeutti, WiseMind Psychotherapies & Consulting Oy

Kirjoittaja on MTV MEDIAn tuottaja Internet- ja kuluttajaliiketoiminnan yksikössä. Martti Lindholm kirjoittaa social-TV -toimintojen integroimisesta osaksi prime time tuotantoja parin viime vuoden kokemuksiin pohjautuen.

TWITTER @theMartti || INSTAGRAM @theMartti || TUMBLR themartti.tumblr.com

Aiheeseen liittyvät artikkelit:
Pyhä kolminaisuus: Ihminen, sisällöt ja vuorovaikutus
Mobiili-internet -laskutus – Uusia mahdollisuuksia mikromaksujen toteuttamiseen?

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

, , , , ,

5 kommenttia

Mobiili-internet -laskutus – Uusia mahdollisuuksia mikromaksujen toteuttamiseen?

Idols äänestys - mobiilipalveluMTV MEDIAn Idols-mobiilipalvelu voitti “service utilizing mobile internet billing” –kategorian Teleforum ry:n järjestämässä Best Mobile Service in Finland 2012–kilpailussa, johon osallistui kaikkiaan 65 ehdokasta. Voittajat julkistettiin 7.11.2012 järjestetyn Digimediapäivä2012-tapahtuman yhteydessä. Suomen parhaan mobiilipalvelun tittelistä kilpailtiin yhteensä 11 eri kategoriassa.

“Ensimmäinen uudella IP-laskutuksella toteutettu palvelu Suomessa. Maksaminen on toteutettu vaivattomasti ja selkeästi kommunikoiden.” Näillä sanoilla tuomaristo luonnehti Idols äänestyspalvelua.

Suomen asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru sekä Teleforum ry:n Toimitusjohtaja Juhani Kivikangas. Kuva: Teleforum ry

Suomen asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru sekä Teleforum ry:n Toimitusjohtaja Juhani Kivikangas. Kuva: Teleforum ry

Tuomaristoon kuuluivat Suomen asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru, Peter Vesterbacka (Rovio), Vesku Paananen (Microsoft Finland), Paola Suhonen (Ivana Helsinki), Tero Ojanperä (Vision+ rahasto), Anni Ronkainen (Google Finland) ja Will Cardwell (Aalto Centre for Entrepreneurship).

MTV MEDIA pilotoi uutta mobiili-internet –laskutusta Elisan ja Saunalahden asiakkaille Idols-mobiilipalvelussa keväällä 2012. Palvelu mahdollisti mobiili-internet –laskutuksen ensimmäisenä Suomessa. NFC:n (near field communication) ohella uusi maksutapa mullistaa perinteisen mobiilimaksamisen ja luo uusia mahdollisuuksia mikromaksujen toteuttamiseen päätelaitteissa, joissa on SIM-kortti. Kaikille Idols-mobiilipalvelun loppukäyttäjille tarjottiin operaattorista riippumatta sama sisältö, mutta äänestäminen ja maksutapahtuman prosessit poikkesivat Elisan ja Saunalahden asiakkaille ratkaisevalla tavalla. Loppukäyttäjä maksoi tilaamansa palvelut tekstiviestien ja puheluiden kanssa matkapuhelinlaskussaan.

The Best service utilizing mobile internet billingPalvelun käyttö oli luotu äänestäjiä ajatellen mahdollisimman helpoksi ja miellyttäväksi kokemukseksi. Verkkopankkitunnuksia tai luottokortteja ei tarvittu ja ostotapahtumat hoituivat turvallisesti ja suoraviivaisesti parilla klikkauksella. MTV MEDIAn Idols-mobiilipalvelun toteutti Conmio.

Samaa kehystä ja tekniikkaa on hyödynnetty myös käynnissä olevan Big Brotherin mobiilipalvelussa, jossa katsojat voivat vaivattoman äänestämisen lisäksi seurata suosikkiasukkaansa uutisointia ja seurata, kuka asukkaista herättää vilkkainta keskustelua Twitter-palvelussa.

Big Brother mobiilipalvelu löytyy osoitteesta m.bigbrother.fi.

Spotti-blogin artikkeli  ”Pyhä kolminaisuus: Ihminen, sisällöt ja vuorovaikutus” kertoo lisää Big Brotherista sekä muista MTV MEDIAn social-TV -toteutuksista.

Kirjoittaja on MTV MEDIAn tuottaja Internet- ja kuluttajaliiketoiminnan yksikössä. Martti Lindholm kirjoittaa mobiili-internet -laskutuksen sekä social-TV -toimintojen integroimisesta osaksi prime time tuotantoja parin viime vuoden kokemuksiin pohjautuen.

TWITTER @theMartti || INSTAGRAM @theMartti || TUMBLR themartti.tumblr.com

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

, , , , , ,

4 kommenttia

Pyhä kolminaisuus: Ihminen, sisällöt ja vuorovaikutus

http://www.katsomo.fi/?progId=148527

MTV3 Puheenjohtajien kuntavaalitentti 24.10.2012

Jo aikojen alusta ihmisellä on ollut tarve ilmaista itseään ja jakaa havaintojaan ympäröivästä maailmasta. Sosiaalisen median eri palveluiden myötä kirjoitukset ja kuvat ovat siirtyneet luolan seiniltä datavirroiksi, jotka näyttäytyvät jokapäiväisessä elämässämme tykkäämisten ja hashtagien valossa. Myös television katselu on ollut sosiaalinen tapahtuma perheiden sekä ystävien kesken, ja havaintojen jakamisen tarve on tyydytetty perinteisin menetelmin. Viimeistään yhteisöpalveluiden rantautuessa Suomeen, sisältöihin liittyvä vuorovaikutus on siirtynyt yhä enemmän tietoverkkojen varaan.
Miksi emme hyödyntäisi tätä valtavaa mielipiteiden ja kommenttien kirjoa ja tarjoaisi vaikutuskanavan osallistua itse televisiolähetykseen, sen sisältöön ja keskusteluihin. Entistäkin sosiaalisempi katseluelämys ei ole utopiaa. Alkusoitto on jo kuultu.

Katsojien kommentteja suorassa lähetyksessä

MM2012 kisastudio

MTV MEDIA pilotoi uusia sosiaalisia palveluita keväällä 2012 jääkiekon MM-kisojen suorien lähetysten yhteydessä. Katsojien kommentteja kerättiin useista eri lähteistä ja relevantti sisältö sulautettiin yhdeksi yhteiseksi viestivirraksi, jota julkaistiin reaaliajassa suoran lähetyksen ruutugrafiikoissa. Mukana olivat tekstiviestit, Twitter, Facebook, Katsomo-palvelu sekä Hockey Night 2nd screen -applikaatio.

Big Brother Talk Show

Myönteisten tulosten myötä samoja toiminnallisuuksia lähdettiin hyödyntämään myös Subin Big Brother -realityssa, jota Nyt-liite tituleerasi myöhemmin arvonimellä ”Suomen sosiaalisen median tv-kuningas”.  Kiitos kruunusta kuuluu luonnollisesti katsojille, jotka ovat aktiivisesti osallistuneet sisältömme tekemiseen ja vaikuttaneet konkreettisesti Big Brother -talon päivittäisiin tapahtumiin.

Myös luvut puhuvat puolestaan: Yli 90 000 seuraajaa Facebookissa, lähes 12 000 Twitterissä, yli 550 Instagramissa. Yli 25 000 twiittiä #bbsuomi hashtagilla. Listaa voisi jatkaa.

Big Brother Extra

Mutta miten ohjelman seuraaminen ja samanaikaisesti tapahtuva vuorovaikutus on mitattavissa? Viimeisten tutkimustuloksien mukaan multisuorittajien joukko kasvaa. Heidät on sitoutettu sisältöömme sekä sen luomiseen ajan hengen mukaisesti. Kykenemme jo nyt mittaamaan sekä analysoimaan some-keskustelujen määrää eri alustoilla. Olemme luoneet ilmiön, joka elää omaa elämäänsä televisiossa ja tietoverkoissa rinta rinnan. Samaan aikaan Big Brother -talon asukas Tommi keskittyy tutkimaan kirjettä, joka on lähetetty kotipuolesta. Tommi on onnellisen tietämätön keskustelusta, joita talon tapahtumista käydään 24/7.

http://www.katsomo.fi/?progId=141333

Kuntavaalien lähtölaukaus – vaalitentti Keravan asemalla 13.9.2012

Urheilun ja viihteen lisäksi myös MTV MEDIAn uutis- ja ajankohtaisohjelmat on kastettu sosiaalisen median bittilähteessä. Syyskuun 13. päivänä kansa oli kerääntynyt seuraamaan Keravan rautatieaseman vaalitenttiä, jonka käänteitä heijastettiin kotikatsomoihin suoran televisiolähetyksen keinoin. Tekstiviesti-, Twitter- ja Facebook–lähteistä poimitut kommentit koottiin yhteiseen viestivirtaan, jota julkaistiin reaaliajassa suoraan ruutugrafiikoihin, tekstikanavalle sekä Keravan asemalle rakennetun studion screenille. Uutena ominaisuutena vaalilähetyksen some-kommenteissa olivat mukana myös käyttäjien profiilikuvat.

http://www.katsomo.fi/?progId=148527

MTV3 Puheenjohtajien kuntavaalitentti 24.10.2012

Suorien kuntavaalilähetysten sarjaa jatkettiin lokakuun 23. päivänä Suuren kuntavaalitentin muodossa. Puoluejohtajat eivät olleet ehtineet kerääntyä studioon yhteisen pöydän ääreen, kun katsojien twiitit ja kommentit jo virtasivat näyttöpäätteillä ja tableteilla. Tämä kaikki ehti tapahtua ennen suoran lähetyksen alkua. Kansalaiset kykenivät kommunikoimaan keskenään, ja heille tarjottiin mahdollisuus esittää kysymyksiä politiikan keulahahmoille. Myös joihinkin some-kysymyksiin saatiin poliitikoilta vastauksia. Kommenttien virtaa ohjattiin tällä kertaa ruutugrafiikoiden, studion jättimäisen kosketusnäytön sekä tekstikanavan lisäksi myös uutisten verkkosivulle. Myös vaali-iltana 28.10. esitetty suora tuloslähetys keräsi katsojia television lisäksi myös sosiaalisen median palveluiden äärelle. Alhaisesta äänestysprosentista huolimatta, vaalikeskustelu kävi kuumana Maikkarin netissä.

http://www.katsomo.fi/?progId=148527

MTV3 Puheenjohtajien kuntavaalitentti 24.10.2012

Avaamalla useita eri mahdollisuuksia vuorovaikutukseen, tavoitamme suuremmat massat. Kaikki suomalaiset eivät kuitenkaan ratsasta aallonharjalla. Eri viestilähteiden aktiivisuudesta kertovat luvut ovat osoittaneet, että perinteinen tekstiviesti on edelleen tärkein kommentointikanava kansan syville riveille. Näin on ainakin kuntavaalit-otsikon alla, jonka voisi olettaa koskettavan useimpia suomalaisia. Maakunnissa ihmiset ovat ehkä löytäneet Facebookin, mutta harvempi kasvukeskusten ulkopuolella tietää, mikä on Twitter – puhumattakaan siitä, miten sitä käytetään. Ennemmin tai myöhemmin tämä kaikki tulee muuttumaan. Samalla muuttuu myös television katselu. Sen sijaan että jakaisimme tuntojamme sisällöstä ainoastaan perheen ja läheisimpien kanssa, jaamme kokemuksiamme pian koko valtakunnan tai vaikka koko maailman kanssa. Ja maailma vastaa meille. Reaaliajassa.

Haluamme jatkossakin kasvattaa ilmiöitä ja herättää keskustelua sosiaalisen median tarjoamilla välineillä. Näitä työkaluja hyödyntämällä voimme luoda myös uusia kaupallistettavia konsepteja.
MTV MEDIA näyttää muulle maailmalle mallia. Myös sosiaalisen median tekemisessä.

Loppukevennyksenä todettakoon seuraava:
Big Brotherin useita toimittajia käsittävä nettitiimi kykene tuottamaan uskomattoman määrän twiittejä per päivä kaikkien muiden töidensä ohella. Saman nopeuden sisällöntuotannossa ja ylikin voi kuitenkin saavuttaa Tuomas Enbuske. Yksin. Mitä tapahtuu kun viereen liimataan toinen some-pataan pudonnut, Aki Linnanahde?
Katso Enbuske & Linnanahde Crew perjantaisin klo 21.00 Subilla ja seuraa keskusteluja twitterissä #ELCrew -häsällä.
Lisäys: Ohjelmaa on esitetty torstai-iltaisin MTV3-kanavalla 17.1.2013 alkaen.

Kirjoittaja on MTV MEDIAn tuottaja Internet- ja kuluttajaliiketoiminnan yksikössä. Martti Lindholm kirjoittaa social-TV -toimintojen integroimisesta osaksi prime time tuotantoja parin viime vuoden kokemuksiin pohjautuen.

TWITTER @theMartti || INSTAGRAM @theMartti || TUMBLR themartti.tumblr.com

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Enjoying a delicious cup of #coffee. Happy producer waiting for #MTV3 #kuntavaalit & #subtv #bbsuomi

, , , , ,

10 kommenttia

%d bloggers like this: