Facebook, facebook, facebook, facebook, facebook

Onko jollain muullakin viimeisen vuoden aikana tullut sana facebook ulos korvista ja nenästä? Entä sana sosiaalinen media?

Sosiaalisesta mediasta järjestettiin vuonna 2010 varmasti enemmän seminaareja kuin mistään yksittäisestä aiheesta vuosikymmeniin. Yritykset marssivat nyt jonossa kiltisti sinne, mikä oli vielä hetki sitten nuorten ohimenevä trendi, tapa tappaa tylsiä toimistotunteja – tuskin mitään vakavasti otettavaa. Caset kotimaasta ja maailmalta saivat kuitenkin yritykset heräämään, näkemään millainen voima sosiaalisesa mediassa piilee sekä brändinrakennuksen, asiakaspalvelun kuin mainonnankin saralla.

Mutta on se kumma, miten hankalaa on hetkeksi pysähtyä kysymään ”miksi?”. Enkä tarkoita nyt jähmeää muutosvastarintaista vastaanharaamista, vaan optimistista pohdintaa siitä, miksi meidän yrityksemme on läsnä sosiaalisen median palveluissa. Epäilen, että monessa yrityksessä markkinointiviestinnästä vastaava tyllerö tai tauno on kerännyt johtokunnan hyväksyvät katseet vilauttamalla juuri perustettua Facebook-sivua tai blogia. Ja sen jälkeen nuo sivut jäävätkin kasvamaan sammalta. Tai niille tulleisiin viesteihin ei koskaan vastata. Tai yritys päätyy hädissään poistamaan negatiivisia kommentteja, kun ei ihan ollutkaan niihin varautunut. Ehkä eniten sossuissa kuitenkin haisee sammal.

Kaikille niille, joille sana sosiaalinen media saa tällä hetkellä pintahien kämmeniin ja huokauksen kaikumaan kahviautomaatille asti, haluaisin sanoa terveiseni.

Hengitä syvään ja karsi kylmänviileästi kaikki mystisyys sosiaalisen median ympäriltä. Kyseessä on ihan samat lainalaisuudet, kuin mitkä maailmassa ovat päteneet vuosisatoja.

1. Ihmiset puhuvat.

2. Keskenään.

Maanviljelijä kertoi ennen uudesta traktoristaan todennäköisesti ensin emännälle. Sitten äijille saunaillassa. ”No maksoihan se peevelisti, mutta kun Rane sitä niin kovasti suositteli.” Emäntä oli sillä aikaa jo päivitellyt isännän rahankäyttöä siskonsa kanssa. Ja jos sen turhautumisen nyt suureen ääneen torilla karjaisi, kuuli negatiivisen kommentin varmasti vähän isompi ihmisjoukko, kuin oli tarkoitus.

3. eli: ihmiset puhuvat keskenään erilaisissa verkostoissa.

Kyse ei ole mistään sen uudemmasta. Nyt vain tuo kanssakäyminen tapahtuu myös verkossa. Ja tätä kautta aukeaa yritykselle mahdollisuus olla läsnä näissä keskustelun vaiheissa, joihin sillä muuten ei olisi osaa eikä arpaa.

Kuten Petteri Kilpinen eilen TBWA Herätyskokouksessa osuvasti sanoikin ”Sosiaalinen media ei ole teknologia, vaan kulttuuri. Facebook voi mennä pois, jotain uutta tulla tilalle, mutta sosiaalisuuden periaate säilyy.”

Nyt kun hengitys on tasaantunut, voit miettiä sen tärkeän kysymyksen. Mikä se oli? Kyllä; ”miksi”. Miksi olemme Facebookissa? Miksi Tweettaamme? Miksi meillä on blogi? Kaiken täytyy lähteä paljon syvemmältä. Miksi olemme olemassa? Mitä haluamme viestiä asiakkaille? Mitä keinoja asiakkailla on viestiä meille päin? Mitkä funkiot ovat liiketoiminnallemme tärkeitä? Mihin suuntana haluamme kehittyä mielikuvallisesti? Kehittyä yleensäkin?

Näiden kysymysten (ja vastausten) yhteydessä on aiheellista miettiä, mitä annettavaa sosiaalisella medialla olisi yrityksen menestykseen. Ehkäpä näin myös tuo glorifioitu Facebook asettuu nätisti omalle paikalleen yrityksen markkinointiviestinnän strategiaan. Ihan rauhassa, ilman paniikkikohtauksia – ja sammaleen tuoksua.

Sijoitanko tv-kampanjaan vai uusiin parkettilattioihin?

Yrittäjän sielunmaisema poikkeaa usein päätoimisesti markkinoinnin parissa työskentelevien ajatusmalleista. PK-yrittäjät eivät ehkä puhu markkinoinnin ROI:sta yhtä paljon, mutta saattavat silti ajatella hyvin edistyksellisesti investointinäkökulmasta. Pienet ja suuret mainoskakut muuttuvat yrittäjän työpöydällä helposti vain pieniksi suupaloiksi kun mietitään mainospanostuksia enemmänkin osana yrityksen kaikkia investointeja.

Otsikko on suora sitaatti alueelliselta mainostaja-asiakkaaltani viime vuodelta, jolloin kävimme neuvotteluja tv-kampanjoinnista hänen hotellilleen. Perustelin normaaliin tapaan tv-mainonnan hyötyjä ja myös sen vaatimia panostuksia, mutta otin vertailukohdaksi muut media- ja mainospanostukset. Yrittäjä otti asiaan laajemman katsantokannan ja totesi sijoittavansa joko hotellihuoneiden lattioiden uusimiseen tai sitten tv-kampanjaan – voiko olla herkullisempaa vertailuasetelmaa!

Hotelliyrittäjän sanoissa oli paljon viisautta. Markkinointipanostusten miettiminen investointina kannattaa aina, mutta vaatii systemaattista mittaamista ja analysointia. Yrittäjän näkökulmasta tämä mittaaminen tapahtuu yksinkertaisimmillaan kassakoneen kierroslukumittarista tai ovipumpun laskurista. Hotelliyrittäjän tapauksessa uusien parkettilattioiden tuoman lisämyynnin mittaaminen ei ehkä olisi ollut kovin yksiselitteistä, mutta uusien markkinointikeinojen käyttöönotto toi mukavan 22% lisämyynnin vertailujaksolla.  Ja mikä parasta: tämän yrittäjän tapauksessa kasvaneilla myyntituloilla hankittiin hotellihuoneisiin uudet parketit…

Ilmiö nimeltä Glee

Mistä johtuu, että Glee on (melkein) maailmanlaajuinen ilmiö, paitsi Suomessa?

Glee on nostettu vuoden 2010 menestys-casena niin kansainvälisesti kuin mm. Finnpanelin järjestämässä TV-vuosi -tilaisuudessa 1.2.2011. Mm. yhdysvaltalaisen Advertising Age -lehden mukaan Glee on noussut yhdeksi Amerikan kuumimmaksi brändiksi.

Glee-sarjaa esitetään Subilla lauantaisin klo 20. Ohjelmaa katsoo vain 30-40.000 suomalaista. Miksi?

Onko kyse ns. kulttuurieroista eli siitä, ettei sarjan juoni uppoa suomalaisiin? Tai onko kyse sittenkin siitä, etteivät suomalaiset ole vielä niin ajassa kiinni kuin mitä tämän päivän globalisaatio mahdollistaa? Frendit palaavat Subille jälleen kesällä. Ensimmäiset tuotantokaudet on uusittu arvioltani 7-8 kertaa, tuoreemmat kaudet 3-4 kertaa. Frendejä katsoo reilu 100.000 suomalaista edelleen. Voisi kuvitella, että jokaisella uusintakierroksella sarja saa myös uusia katsojia. Heille sarjan läpilyönti on kestänyt siis aika monta vuotta. Frendien ensi-ilta Suomessa oli MTV3-kanavalla vuonna 1996.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Tunne ensin ja järki sitten – vai toisinpäin?

Televisio on kautta aikojen tunnistettu ja tunnustettu vahvaksi tunteisiin vetoavaksi mediaksi. Sen vaikutus ihmisten tunteisiin on omaa luokkaansa myös tänään. Sähköinen media puhuttelee ja koskettaa meitä niin television sisällön, mainosten kuin siitä luotujen ilmiöiden kautta tänä päivänä entistä vahvemmin, syvemmin, sitoutuneemmin ja ajallisesti mitattuna nousujohteisesti. Tästä hyvänä esimerkkinä ja hyvänä pohjustuksena teemalle oli Minna Perilän kirjoitus ”faktaa vai fiktiota”.

Televisio synnyttää sosiaalista mediaa meidän jokaiseen arkipäivään. Sosiaalinen media on verkostoitumista monella tasolla. Miten tähän on tultu? Televisio muka synnyttämässä sosiaalista mediaa, joka perinteisesti on koettu hyvinkin yksisuuntaiseksi mediakanavaksi? Kyllä, näin on. Kotimaiset tuotannot jyräävät katsotuimpien ohjelmien listalla vahvemmin kuin koskaan.

Sain viime lauantaina tilaisuuden istua yleisössä katsomassa Putouksen jaksoa livenä Pöllölaakson filmihallissa.

Mitä tapahtui ennen esityksen alkua? Paikalla oli ihmisiä, jotka tekevät työtä median ja markkinoinnin parissa, toisin sanoen alan ammattilaisia. Ennen iltaa mietin, antaakohan tämä ilta heille mitään uutta?  Ovathan he tekemisissä niin monien kiinnostavien, puheenaiheita herättävien asioiden kanssa. Televisio on heille hyvin tuttu ”vanha” perinteinen media. Niin, televisio mediana on heille ennestään tuttu kyllä katselun kannalta kotona, mutta entä muulla tavalla? Miten se muuten voisi heihin vaikuttaa?

Ennen lähetyksen alkua yleisössä vallitsi mukava odottava tunnelma ja ilokseni sain huomata, että mukana oli monia, jotka eivät olleet koskaan aiemmin olleet live-lähetystä seuraamassa. Ensimmäinen ajatukseni oli ”hienoa”. Toivottavasti tästä illasta tulee uusi, mielenkiintoinen ja hyvällä tavalla mieleenpainuva elämys, ehkä myös tunteisiin vetoava kokemus kaikille. Kokemus, joka jää elämään muistoihin ja sydämeen, nostaen hymyn huulille sitä muistellessa vielä monta kertaa illan jälkeen. Mutta miten se voisi olla mahdollista?

Voiko televisio jättää niin vahvan tunnejäljen, että muistelemme sitä  myöhemmin uudelleen ja uudelleen. Rohkenen vastata tähän että voi.  Voiko suora lähetys tuoda niin paljon jotain uutta kokemusta, että sen muistaa vielä vuosia myöhemmin?  Tähänkin vastaan että kyllä voi.

Kamerat räpsivät vilkkaasti ennen lähetystä, lähetyksenkin aikana ja sen jälkeen. Muistoja haluttiin talteen myös konkreettisesti. Hymy huulilla, innostus ja spontaanit kommentit vahvistivat sen, että vahva tunnejälki oli syntynyt.

Toisena hyvänä esimerkkinä on Putouksen Munamies. Munamies, joka Putouksen kauden alkuun vei ihmisten sydämet ja loi ennätysnopeasti yhteisön Facebookiin kauden avausiltana ja jota fanittaa tälläkin hetkellä yli 140.000 fania.

Järkitasolla ajateltuna Munamiehen fanittamisessa ei ole mitään järkeä, mutta sitäkin enemmän tunnetta. Tämä ”pieni muna, iso sielu” on luonut erittäin vahvan tunnesiteen ja muistijäljen niin katsojien, fanittajien kuin työpaikan käytävä- ja kahvikeskustelujen sekä koulujen puheenaiheisiin viimeiset viikot.

Munamiehessä ei ole rationaalista sidettä kauheasti, mutta ihmiset rakastavat sitä siitäkin huolimatta tai ehkäpä juuri sen vuoksi!

Faktaa vai fiktiota?

” Mä en koskaan katso mainoksia –  kelaan ne aina yli, mähän katson nykyisin jokaisen ohjelman käytännössä  boksilta, enkä koskaan enää  livenä…”. Nämä ovat lauseita, joita olen kuullut viimeisen 12 kk:n aikana useita kymmeniä kertoja. Yleensä näissä keskusteluissa on mukana joku mainonnan kanssa tekemisissä oleva päättäjähenkilö. No, eihän sitä sitten kukaan katso niitä mainoksia ja kaikki ohjelmat katsotaan boksilta, jos näin on. Tämän kun sitten vielä puhuu auki kahvipöydässä kollegan kanssa, niin tutkittu faktahan siitä syntyy.

Tiistaina Finnpanel järjesti perinteisen tilaisuutensa, jossa näitä asioita käytiin läpi faktojen valossa. Muutokset edellisvuosiin olivat mielestäni ”huimia”. Television katselu kokonaisuutena oli lisääntynyt minuutilla. Onhan se tietysti korkeammalla kuin koskaan. Entäs sitten tallennekatselu? Kaikesta katselusta tallennekatselua oli vuonna 2010 kokonaista 5,5 % (huimaa nousua edellisvuodesta, jolloin se oli 4,9 %). Eli siitä n. kolmesta tunnista katsotaan vajaa 10 minuuttia tallenteen kautta. No, eihän kaikilla ole niitä tallentavia bokseja. Ei ole, ei. Niissä talouksissa, missä boksi on, niin tallenteen kautta katsotaan 13 %. Jos siis ajatellaan, että keskimääräinen katseluaika olisi sama, niin näissä talouksissa katsotaan tallenteena parisenkymmentä minuuttia .

Miten sitten nämä kaikki mainonnan päättäjät, jotka katsovat nykyisin ”kaiken” tallenteelta ja kelaavat ”kaikki” mainokset ohitse? Suomalaisista tallennetalouksista, joita muuten on tällä hetkellä 46 % kaikista tv-talouksista, (eli vähän reilu miljoona taloutta lukuna), ainoastaan 5 % on niin heavy-usereitä, että katsovat yli 50 % television katselustaan tallenteena.  (=huom. ei tässäkään sataa pinnaa boksilta). Eli tarkoittaako tämä käytännössä, että suuri osa suomalaisista mainonnan päättäjistä kuuluu tähän homogeeniseen kelaajien ryhmään, rumasti laskettuna tuohon n. 50 000 hengen joukkioon?

Miten sitten mainosten katsominen? Eilisen mukaan keskiverto suomalainen katsoo mittaridatan perusteella päivässä 26 mainosta. Entäs nämä tallennetaloudet sitten, jotka kuuleman mukaan kelaavat kaiken yli? Hekin mittarin mukaan katsovat päivässä keskimäärin 25 mainosta.

Niin se ihmisen mieli tekee kepposet pääkopalleen.. Jälkikäteen oman käyttäytymisen arvioiminen on pelottavan subjektiivista, mutta senhän me tiesimmekin jo niistä keskusteluista, kun sanomme katsovamme vain luontodokumentteja ja asiaohjelmia ja 7-päivää lehteä luemme ainoastaan kampaajalla käydessämme…

Ihan mielenkiintoista dataa tarjolla sinne kahvipöytäkeskusteluihin 🙂